uutiset

etusivu :: uutiset

1.2.2007

Uudet sivut vihdoin auki!

Rykmentin uudet www-sivut on vihdoin avattu. Jos tupsahdit näille vanhoille sivuille paina selaimesi "päivitä"-näppäintä.

Uusien sivujen avulla uutisten, juttujen ja kalenteritapahtumien lisääminen muuttuu selvästi helpommaksi, kiitos Joonan tekemien editoreiden. Nyt kaikilla halukkailla rykmenttiläisillä on mahdollisuus saada sivuille tunnus ja salasana, joiden avulla edellä mainittuja asioita voi lisätä. Minkäänlaista html-koodauksen tuntemusta ei tarvita, vaan riittää että osaa kirjoittaa ;)

Sivuilta löytyy lähes kaikki sama informaatio mikä vanhoiltakin sivuilta. Lisäksi uusia osioita ovat mm. karttasivu ja seuran esittely englanniksi ja ruotsiksi. Jos kuitenkin jäit kaipaamaan, jotain vanhoilta sivuilta löytyvät ne vielä palvelimelta. Näitä ei kuitenkaan enää tämän jälkeen päivitetä

Pahoitten, että kalenterissa on vielä "pieni" bugi, jonka takia päivät eivät osu ihan kohdalleen. Joona työskentelee kuitenkin asian kanssa. Lisäksi muutamia pieniä viilauksia tullaan ulkoasuun vielä tekemään. Palautetta uusista sivuista voi edelleen laittaa minulle kimmo.vilska(a)tkk.fi tai sitten vaikka keskustelupalstalle.

Sivun alkuunKimmo Vilska

5.1.2007

Uusia nimiä johtokuntaan

Syysvuosikokouksessa Rykmentin johtokunta täydentyi mukavasti uusilla jäsenillä. Puheenjohtajan nuijaa heiluttaa seuraavan vuoden ajan Ismo Turunen, jolle johtokuntatyö onkin jo entuudestaan tuttua , sillä hän on pitkään hoitanut erilaisia tehtäviä seurassa.

Seuran uusi sihteeri on kuntopuolelta tutuksi tullut Reijo Krook. Pitkään avoinna olleen kilpailuvastaavan pestin otti hoitaakseen Päivi Niemi. Näin ollen Ari Enrothille jää vastaisuudessa aikaa keskittyä seuran taloudenhoitajan tehtäviin.

Johtokunnassa jatkavat valmennuksesta vastaava Kari Vuorio,nuorisovastaava Petri Aaltio, kuntovastaava Jarmo Hyvönen ja tiedotusvastaava Eeva Maisi.

Urheilijat olivat keskuudessaan keskustellet ja tulleet siihen tulokseen, etteivät katso omaa johtokuntapaikkaa enää tarpeelliseksi, joten avoimeksi jääneeseen johtokuntapaikkaan oli johtokunnassa mietitty uuden koulutusvastaavan tehtävän perustamista. Syyskokous päätti tehtävän perustaa ja paikkaan löytyi heti myös koulutusvastaavaksi innostunut Riitta Karppinen. Näin ollen kaikki 8 johtokuntapaikkaa ja puheenjohtajan pesti saatiin pitkästä aikaa miehitetyiksi, mikä oli iloinen asia.

Sivun alkuunEeva Maisi

17.11.2006

Seuran kehittämisseminaari 25.11. Sääksissä

Tervetuloa kaikki jo perinteeksi muodostuneeseen Rykmentin kehittämisseminaariin, joka pidetään tällä kertaa lauantaina 25.11. 2006 Sääksjärven rannalla, Hyvinkään seurakunnan leirikeskuksessa. Tarkoituksena olisi saada palautetta ja ideoita seuran jäseniltä sekä yhdessä suunnitella tulevan suunnistusvuoden toimintaa. Mahdollisimman monen mukanaolo on tärkeää, jotta erilaiset ideat tulevat kuulluksi ja niiden toteuttamiseen löydetään innostuneita tekijöitä. Lopuksi suunnistuskauden 2006 päättäjäiset kakkukahveineen ja palkinnonjakoineen.

OHJELMA

10.00 Kehittämisseminaarin avaus, puheenjohtaja Ari Enroth 10.15 Seuratoiminnan tulevaisuus, toimitusjohtaja Mikko Salonen, Suomen Suunnistusliitto 11.00 Kehittämissuunnittelu ryhmätyöskentelynä 12.00 Lounas 12.45 Kehittämissuunnittelu ryhmä/valiokuntajaolla 14.00 Yhteenveto kehittämissuunnitelmista ja vuoden 2007 toimintasuunnitelmista 15.00 Iltapäiväkahvit 15.30 Suunnistuskauden päättäjäiset (parhaiden palkitseminen, valmennusapurahat talvi- ja kesäkaudelta 2006, seuranmestaruusmitalien jako)

Lounaalle saapuvat , ilmoittaisitteko tulostanne pauli.savela@luukku.com 23.11. mennessä, jotta osataan varata riittävä määrä ruokaa.

Ajo-ohje: Käännytään Rajamäen keskustasta Kiljavan suuntaan, jota tietä n. 3 km. Käännytään Sääksin uimarannan risteyksestä (opastus) ja heti oikealle Sääksjärventielle, jota ajetaan n. 1 km, käännytään vasemmalle alas mäkeen, Hyvinkään srk leirikeskus on se oikeanpuoleinen.

Sivun alkuunEeva Maisi

24.10.2006

Christian Ott Rykmenttiin!

Sveitsiläinen maajoukkuesuunnistaja Christian Ott edustaa ensi vuonna Rajamäen Rykmenttiä. Kesällä Tanskassa suunnistettujen MM-kisojen pitkällä matkalla seitsemänneksi juossut Ott vaihtaa Rykmenttiin OK77:stä. Tulevalla kaudella Ottin tavoitteet ovat MM-kisoissa Ukrainassa, sekä tietysti seuraviesteissä.

Uusin Rykmenttin vahvistus Christian Ott vauhdissa Tanskan MM-kisoissa. (Kuva www.woc2006.dk)

27-vuotiaan Ottin Rykmenttiin toi halu menestyä suurviesteissä. Vuoden Rykmenttiä edustaneen Matthias Merzin kommenttien jälkeen seuranvaihto oli lopulta helppo päätös. Bernissä asuva ja rakennusinsinöörinä osapäiväisesti työskentelevä Christian voitti kesällä opiskelijoiden MM-viestin samassa joukkueessa Matthiaksen kanssa. Tällä kaudella sveitsiläiset suuntaavat vielä Brasiliaan, jossa suunnistetaan marraskuun alussa sotilaiden MM-kilpailut.

Ennakoitua vaisumman kauden jälkeen Ottin tulon toivotaan viimein saattavan Rykmentti niille sijaluvuille suurviesteissä, joilla se totuttiin näkemään 90-luvulla. Kovan vahvistuksen saaminen nostaa luonnollisesti joukkueen treenimotivaatiota ja valmennuspäällikkö Kari Vuorio on innoistaan.

-Kyllähän asiat on nyt hyvässä mallissa ensi vuotta ajatellen. Jukola on päätavoite ja siellä on tavoitteena päästä viiden joukkoon. Henkilökohtaisella puolella olisi upeaa saada kolme miestä MM-kisoihin, Vuorio toteaa.

-Yksi kovan tason suomalainen suunnistaja on vielä hakusessa. Lisäksi pitäisi saada omat miehet terveiksi, Vuorio viittaa Tuomas Tervon, Sami Vähäsen ja Marko Väisäsen syksyn pilanneisiin vammoihin.

Sivun alkuunKimmo Vilska

16.10.2006

Ei menestystä seuraviesteissä

Rajamäen Rykmentti lähti hakemaan Halikosta palsamia edellisenä viikonloppuna Ruotsin 25mannassa hankittuihin haavoihin. Tuomisina 25Mannastahan oli puuttuvasta leimasta johtunut kirvelevä hylkäys, vaikka kisassa monta hyvää osuutta juostiinkin. Erityisesti ankkurina juoksemaan päässyt Matthias Merz osoitti jälleen olevansa maailmanluokan suunnistaja, tykittämällä kisan nopeimman ankkuriosuuden. Mutta hylkäys mikä hylkäys, Ruotsissa ei armoa anneta , vaikka SportIdent- leimausjärjestelmän ongelmat sielläkin hyvin tunnetaan.

Vili Niemi pääsi aloittamaan aikamiesten seurassa Halikossa. Vähän taisi olla perhosia vatsassa, kun ensimmäinen rasti tuotti vaikeuksia. Mutta hyvin Vili kokosi itsensä pummin jälkeen ja sisuuntuneena kuroi eroa hyvin umpeen loppuosuudella. Vaihdossa sija 34. , eroa kärkeen 2.53.

Seuraavalle osuudelle lähtivät Mika Kulmala, Aapo Lindberg ja Juha Tolonen. Kolmikko suunnisti tasaisesti ja nosti sijoituksen 16. Ero kärkeen kuitenkin kasvoi noin kuuteen minuuttiin. Seuraavaksi matkaan lähtivät naiset Ilona Lehtinen, Tiina Komssi ja Mervi Pesu. Mervin juoksu kulki vauhdikkaasti ja Tiina ja Ilonakin selvittivät osuutensa kunnialla. Tuloksena vaihtosija 7 eikä eroa kärkeen juuri lisää tullut.

Sähäkälle 3.7 km osuudelle lähtivät kovakuntoiset ikämiehet Pertti Nieminen, Arto Niemi ja Ari Enroth. Tasavahvasti suunnistanut kolmikko pitikin matkalla hyvää vauhtia ja tuloksena jo 6. vaihtosija , ero kärkeen enää 5 minuuttia. Mutta seuraavalla osuudella vaikeutti seuran ykkösketjun poisjääminen sairastumisten takia kisaa huomattavasti. Pyry Niemi ja Raino Pesu pystyivät odotuksen mukaisiin suorituksiin, mutta kun Jukka Erkkilälle sattui huono päivä fyysisesti ja suunnistuksellisesti, niin pitkillä osuudella eroa kärkeen syntyi lisää ollen 12 minuuttia, vaihtosija kuitenkin mukava 7.

Naisten 3.9 km osuudella Päivi Kulmala joutui kovaan taistoon maan kärkinaisia vastaan. Hyvin Päivi urakastaan selvisi, muutama heti perään lähtenyt joukkue pääsi osuudella ohitse, mutta ankkuri Kimmo Vilska pääsi sijalta 12 matkaan tavoittelemaan sijoitusta 10 parhaan joukkoon. Vaikka Kimmo juoksikin mainion juoksun, matkaa edellä olevaan Helsingin Suunnistajien joukkueeseen oli liikaa, mutta Jämsän Retkiveikot tuli lyödyksi loppukiritaistelussa. Sijoitus hienosti 11., mikä on hyvä saavutus kun joukkueesta oli poissa kymmenkunta ykkösketjun miestä ja naista. Rykmentin kakkosjoukkue sijoittui 49.

Sivun alkuunEeva Maisi

16.10.2006

Kooste syksyn SM-kisoista

Mitalit olivat tiukassa syksyn SM-kisoissa rykmenttiläisittäin ajatellen. Henkilökohtaisilla matkoilla ainoat mitalit tulivat yösuunnistuksesta Sauvosta. Siellä hopealle suunnisti H20 sarjassa Aapo Summanen ja pronssille H18 sarjassa Vili Niemi. H20 sarjassa Pyry Niemi jäi harmittavasti jo toisen kerran tällä kaudella SM-kisassa neljänneksi.

Vanhat ja uudet loukkaantumiset sävyttivät miesten joukkuetta. Niinpä ainoasta plakettisijasta vastasi Matthias Merz keskimatkan 8. sijallaan. Lisäksi Aapo Summanen oli H20 keskimatkalla niinikään 8. Naisten puolella tilanne on hälyttävä. D18 sarjan Saara Nikkari on Rykmentin ainoa plaketisti keskimatkan 7. ja yön 8. sijoituksillaan.

Ikämiehissä plaketteja suunnistivat Jukka Erkkilä H35 keskimatkalla 6 ja yössä 10, Arto Niemi H50 keskimatkalla 6. ja Ari Enroth H45 yössä 7.

Viestimitaleista vastasivat tänä syksynä ikämiehet . H50 Vesa Tervo- Veijo Salmi- Arto Niemi otti hopeaa ja H55 Timo Paulanto- Seppo Korpinen- Pertti Nieminen samoin hopeaa.

Viestiplaketteja tuli useammassa sarjassa. H21/ 10 Marko Väisänen- Jarno Parkkinen- Sami Vähänen- Matthias Merz , H20 / 6 Vili Niemi- Pyry Niemi- Aapo Summanen, H16 /9 Miika Suominen- Eetu Summanen – Matias Peltoniemi, H35 /8 Antero Pulli- Samuli Kyyrönen – Jukka Erkkilä , H40 /6 Mika Kulmala- Pekka Pallaspuro – Ari Enroth .

Sivun alkuunEeva Maisi

4.10.2006

Rajamäen Patikan arvonnan voittajat

Kukin voittaja saa voittonsa palkintojen joukosta sattumanvaraisesti Keski-Uudenmaan Osuuspankin Rajamäen konttorista

Arvonnan voittajat »

Palkinnot ja lahjoittajat »

3.10.2006

Makea voitto Nuorisoviestistä

Rykmentin juniorit ilahduttivat Turun Suunnistajien perinteisessä Nuorisoviestissä nappaamalla voiton A-sarjassa. Kilpailu juostiin seitsemän osuuksisena Lausteessa. Etukäteen ajatellen Rykmentillä oli joukkue, joka pystyy onnistuessaan haastamaan kovatkin junnuseurat. Ja tällä kertaa kaikki onnistuivat suorituksissaan, joten tuloksena oli makea voitto .

Eetu Summanen avasi mainiosti, ollen kärjessä yleisörastilla ja vaihdossa 4. vain puolisen minuuttia kärjestä jääneenä. Toiselle osuudelle säntäsi Otso Seppälä, joka juoksi osuuden kärkiajan ja vaihtoi ensimmäisenä. Matkaan lähtivät omille osuuksilleen Sanna Minkkinen ja Aapo Aaltio. Heille ei suunnistus tuottanut vaivaa, vaan he vaihtoivat toisena vain 9 sekuntia Turun Suunnistajien jäljessä. Myös MS Parma aloitti nousun ja vaihtoi kolmantena puolitoista minuuttia kärjestä.

Neljännelle osuudelle lähtivät Ilona Lehtinen ja Miika Suominen. Myös he selvisivät murheitta osuuksistaan, mutta MS Parman joukkueessa Vainion veljekset kiitivät osuuden kärkiajoillaan vaihtoon ensimmäisinä vajaa minuutti ennen Rykmenttiä. TuS oli jo jäänyt Rykmentistä parin minuutin päähän.

Ankkuriosuudelle lähti herkullisessa takaa-ajoasemassa Lauri Lehtinen tavoittelemaan MS Parman Sami Hämäläistä. Yleisörastin jälkeen Lauri tavoittikin Samin selän. Kolmanneksi viimeisellä rastilla Lauri huomasi, ettei Samilla ilmeisesti olekaan sama hajonta ja tässä vaiheessa Sami irtosi uudelleen pienelle etumatkalle. Maalisuoralla MS Parma tuuletteli jo voittajana, kun Lauri tuli maaliin muutaman kymmenen metriä perässä. Mutta vasta leimantarkistus paljasti mestarit, sillä juuri tuo kolmanneksi viimeinen oli jäänyt MS Parmalla leimaamatta ja tuloksena oli hylkäys. Rykmentti siis mestarina maalissa ja TuS hopealla 47 sekuntia jääneenä. Kolmantena Koo-Vee.

Nuorempien B-sarjassa joukkue Miika Koskinen, Tomi Minkkinen, Lauri Roininen ja Maaret Turunen sijoittui mukavasti kuudenneksi. Kaikkiaan Rykmentillä oli Nuorisoviestissä mukana 5 joukkuetta.

Sivun alkuunEeva Maisi

22.8.2006

AOK Pirttimäessä

Espoon Pirttimäessä kisattiin Uudenmaan alueen Oravapolkumestaruuksista. Reilut 300 nuorta suunnistajaa kirmasi metsässä enemmän tai vähemmän totisessa mestaruusjahdissa. Helsingin Suunnistajat toimi onnistuneesti järjestäjänä tässä nuorisosuunnistustapahtumassa. Rykmentin pojat saalistivat kolme mitalia: H14- sarjassa Miika Suominen oli toinen, samoin H12 tukireitillä Lauri Roininen. Nuorimpien poikien H8 rastireitillä pronssille viiletti Pyry Seppälä. Tytöt nappasivat poikia paremmin mestaruuksia, sillä D16 Ilona Lehtinen, D14 Sanna Minkkinen ja D12 Maaret Turunen kaikki olivat sarjojensa parhaita. Lisäksi mitalit Rykmentille toivat vielä D12 Marika Suominen hopeaa ja D10 rastireitillä Mirabella Tolonen pronssia.

Sivun alkuunEeva Maisi

22.8.2006

Pyöräsuunnistuksesta SM-mitaleita

Jalasjärven Jalaksen isännöimistä pyöräsuunnistuksen SM-kisoista Rykmenttiin saatiin kolme mitalia. Lauantain pitkän matkan kisasta Karvialta tuli mestaruudet H35 sarjan Samuli Kyyröselle ja H45 sarjan Ari Enrothille. Samuli teki tasaisen suorituksen ja maalissa eroa seuraavaan IHR;n Kimmo Gyntheriin oli reilu 2 minuuttia. Ari sen sijaan pisti pelin tiukaksi 11. rastilla ja lopulta mestaruus irtosi vain 5 sekunnin erolla Pihkaniskojen Esa Kinnuseen. Sunnuntain keskimatkalta Jalasjärveltä Samuli otti toisen SM-mitalin sijoittumalla toiseksi H35 sarjassa häviten vain 12 sekuntia EsSu:n Matti-Pekka Vanniselle. Naisten pääsarjassa Mervi Pesu oli keskimatkalla mukavasti 5. sijalla.

Sivun alkuunEeva Maisi

15.8.2006

Rykmentille tukku mitaleita AM-kisoista

Uudenmaan suunnistusmestaruudet pitkällä matkalla ratkottiin Fiskarsin keskustan tuntumassa. Kuuma keli ja rankka vaativa maasto tekivät kilpailusta raskaan ja ratamestarin arvioimiin ihanneaikoihin ei kaikilla radoilla ihan päästy.

Miesten pääsarjassa Rykmentin Sami Vähänen uusi viimevuotisen voittonsa. Sami teki tiukassa kisassa 37 sekuntia eroa hopeamieheen Deltan Petri Noposeen. Pronssin vei Rykmentin Tuomas Tervo vain 10 sekuntia Noposelle jääneenä.

Myös naisten pääsarjassa ensimmäistä kauttaan suunnistava Susanna Tervo alkaa ilahduttavasti pääsemään eroon jalkavaivoistaan ja siitä kiitoksena am-hopea. Eroa voittaneeseen Lynxin Anne-Mari Leskiseen 1.37.

Suskin vauhti kiihtyy syksyn lähestyessä

Mestaruuksiin am-rasteilla suunnistivat myös Pyry Niemi H20, Vili Niemi H18, Lauri Lehtinen H16, Eetu Summanen H15 , Aapo Aaltio H13 ja Maaret Turunen D12 . Am-mitaleita Rykmentille toivat myös Jukka Erkkilä H35/2, Vesa Tervo H50 /2, Miika Suominen H14/2, Tomi Minkkinen H10 RR/3, Sanna Minkkinen D14/2, Ilona Lehtinen D14/3, Marika Suominen D12/2 ja Annabella Tolonen D10RR/2.

Alueen viestikisassa Espoossa Rykmenttiin saatiin 2 mestaruutta. Ikämiesten menestyksestä vastasivat H50- sarjassa joukkue Vesa Tervo- Veijo Salmi ja Arto Niemi nappaamalla mestaruuden reilulla erolla hopeamitalisteihin Helsingin Suunnistajiin. H16- sarjassa mestareiksi kiri joukkue Ville Alho- Matias Peltoniemi ja Eetu Summanen. H55 –sarjassa Rykmentille toi pronssia joukkue Timo Paulanto- Seppo Korpinen –Pertti Nieminen. Pronssille ylsi myös tyttöjen D11-14 joukkue Sanna Minkkinen, Marika Suominen ja Maaret Turunen. Kun mukaan lasketaan vielä nuorimpien H11-14 sarjan hopea joukkueelle Aapo Aaltio- Miika Suominen ja Otso Seppälä, niin Rykmenttiin saatiin yhteensä mukavat 5 am- viestimitalia.

Pitkänmatkan tulokset »

Viestin tulokset »

Sivun alkuunEeva Maisi

19.6.2006

Viidestoista sija Jukolasta

Rykmentin miesten ykkösjoukkue onnistui kohtuullisesti 58. Jukolassa. Yhdeksi kaikkien aikojen vaativammiksi Jukolaksi kehutussa viestissä Rykmentin viesti lähti heikosti liikeelle, kun aloitusosuudella Rauno Pesulla sattui suunnistuksellisesti heikko päivä. Vaihtosijoitus oli 93. ja eroa kärkeen peräti 11 minuuttia. Toisella osuudella Marko Väisänen onnistui kuitenkin loistavasti ja juoksi osuuden viidennneksi nopeimman ajan. Vaihtosijoitus oli jo 32. ja ero kärkeen kutistui kolmella minuutilla. Nousua jatkoi kolmannella osuudella Tuomas Tervo, joka virheistä huolimatta otti kärkeä 1.5 minuuttia kiinni ja vaihtoi jo 13.

Lyhyillä neljännellä ja viidennellä osuudella Matti Liukkonen ja Jarno Parkkinen juoksivat huonosti, ja joutuivat antamaan kärjelle periksi. Matin juoksun jälkeen vaihtosijoitus oli 15. ja eroa kärkeen jälleen yli 11 minuuttia. Koodin väärin katsomisesta johtuneen virheen takia Jarno tuli vaihtoon vasta sijalla 27. yli 19 minuuttia kärjen jälkeen.

Kuudennella osuudella sairauksista toipunut Matthias Merz onnistui hyvin ollen osuuden kahdeksanneksi nopein. Samalla vaihtosijoitus nousi 20:nneksi ja ero kärkeen pieneni 17 minuuttiin. Ankkuriosuudella Sami Vähänen juoksi myös hyvin, vaikka tekikin muutamia virheitä. Loppusijoitus oli viidestoista 18 minuuttia kärkeen.



Sami, Mätthu, Jarski, Matti, Tuoppi, Make ja Rane iloisina Jukola-aamuna

Miesten kakkosjoukkue oli 84. Varsinkin Vili Niemi onnistui loistavasti kuudella osuudella. Myös Aapo Summanen, vasta 15-vuotias Lauri Lehtinen ja Jukka Erkkilä juoksivat hyvin. Sen sijaan Kimmo Vilska ja ankkuri Pyry Niemi epäonnistuivat täydellisesti.

29. Venlojen Viesti ei ollut lämpimästä päivästä huolimatta kovin aurinkoinen Rykmentille. Ykkösjoukkueen avaaja Tiina Komssi hyytyi metsään täysin, ollen vaihdossa vasta 179. yli 8 minuuttia kärjestä. Toisella osuudella Susanna Tervo juoksi hyvin ja nosti peräti 109 sijaa, ollen osuuden 19:nneksi nopein. Myös kolmannella osuudella Astra Francke onnistui ja sijoitus nousi jo 48:nneksi. Ankkuri Heidi Salonen ei pystynyt enää nousua jatkamaan vaan ankkuroi joukkueen lopulta sijalle 54. 33 minuuttia voittajasta. Rykmentin kakkosjoukkue oli 90.

Rykmentin Jukola joukkueiden tulokset »

Jukolan tulossivu »

Rykmentin Venla joukkueiden tulokset »

Venlojen tulossivu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

7.6.2006

Sprintistä plaketteja

Hyrylän varuskunnassa juostuissa Sprintin SM-kisoissa Rykmenttiläiset jäivät tällä kertaa ilman mitaleita. Kovimmasta saavutuksesta vastasi jälleen kerran Tuomas Tervo, joka suunnisti seitsemänneksi miesten pääsarjassa vain 10 sekuntia pronssista. Miesten finaaliin pääsi rykmenttiläisistä lisäksi vain Jarno Parkkinen, joka oli 38. ja Raino Pesu, joka oli 45.

H20-sarjassa Pyry Niemi yllätti iloisesti ja suunnisti hienosti neljänneksi. Eroa pronssiin jäi vaivaiset kuusi sekuntia. Myös H55-sarjan Pertti Nieminen oli neljäs ja H18-sarjassa Vili Niemi kahdeksas. Naisten ja tyttöjen puolella Rykmentin ainoan plaketin toi kuudenneksi sarjassa D18 juossut Saara Nikkari

Kisasivut »

Sivun alkuunKimmo Vilska

22.5.2006

Maanrakennus Katupojat seuran tukijaksi

Perjantaina allekirjoitettiin seuran kannalta merkittävä yhteistyösopimus Maanrakennus Katupoikien kanssa. Katupojat on jo muutaman vuoden ajan tukenut seuran nuorisotyötä, mutta nyt yhtiö laajentaa tukensa koskemaan koko seuran toimintaa. Yhtiön toimitusjohtaja Jorma Vuorinen allekirjoitti sopimuksen yhdessä seuran puheenjohtajan Ari Enrothin kanssa.

Maanrakennus Katupojat on harjoittanut pääkaupunkiseudulla kuljetus- ja maanrakennustoimintaa jo 20 vuoden ajan. Henkilöstöä yhtiöllä on noin 50 ja liikevaihto kipuaa 5,5, miljoonaan euroon. Katupoikien toimitusjohtaja Jorma Vuorinen haluaa olla mukana tukemassa suunnistusta hyvänä harrastuksena ja näin olla tarjoamassa etenkin nuorille mahdollisuutta terveisiin elämäntapoihin. - Sitä paitsi Rajamäen Rykmentti on niin hyvä, iskevä nimi ! sanoo Jorma Vuorinen. Katupoikien imagoon ympäristöasioista palkittuna yhtiönä, suunnistus sopii myös erinomaisesti.

Ari Enroth ja Jorma Vuorinen

Toivotaan, että kuluvan kauden kilpailuissa Katupoikien logo kiitää Rykmentin kelta-mustien paitojen rintamuksessa maalisuoralla kärjessä.

Sivun alkuunEeva Maisi

8.5.2006

Hienoa menestystä FinnSpringissä

Rykmentin nuoret näyttivät aikuisille menestymisen mallia viikonloppuna juostussa FinnSpringissä. Kevään suurin suunnistustapahtuma keräsi tuhansia pihkaniskoja tällä kertaa Keravan Keinukallioon. Lauantaina juostuissa henkilökohtaisissa kilpailuissa parhaiten rykmenttiläisistä pärjäsivät tyttöjen 12-sarjalaiset Markia Suominen ja Maaret Turunen, jotka ottivat kaksoisvoiton. Hyviä sijoja napsivat myös Ilona Lehtinen(3. D13A), Paulus Mikander(3. 12TR), Aapo Aaltio(5. H13A), Juho Aaltio (1. H13-15L), ja Lauri Lehtinen (6. H16A). Miesten pääsarjassa Marko Väisänen oli kahdeksas kuten myös H18E-sarjassa Vili Niemi. Veteraanien puolella Rykmenttiin tulo kaksi sarja voittoa, kun Arto Niemi oli ykkönen H50:ssä ja Antero Varjonen H60AL:ssä.

Sunnuntain viestissä rykmentin nuoret putsasivat palkintopöydän. HD12RR-sarjassa Rykmentti otti peräti kaksoisvoiton. Voittaneessa ykkösjoukkueessa juoksivat Miika Koskinen, Maaret Turunen ja Marika Suominen. Toiseksi tulleessa kakkosjoukkueessa suunnistivat Lauri Roininen, Sirkku Minkkinen ja Sanna Säijälä. HD14-sarjassa ykkösjoukkue Otso Seppälä, Ilona Lehtinen, Miika Suominen oli toinen ja kakkosjoukkue Aapo Aaltio, Sanna Minkkinen, Samuli Säijälä kolmas. H18-sarjassa ykkösjoukkue Lauri Lehtinen, Jari-Matti Hiltunen ja Vili Niemi oli toinen. Myös vanhusten sarjoissa tuli menestystä, sillä H35-sarjassa irtosi voitto ja H45-sarjassa kakkossija. Pääsarjoissa menestys oli hieman vaatimattomampaa. Miesten ykkösjoukkue hävisi pelin Matti Liukkosen epäonnistumiseen avausosuudella. Loppusijoitus oli kuitenkin kohtuullinen 11. kun Jarno Parkkinen ja Sami Vähänen äityivät hyvään menoon kahdella viimeisellä osuudella

Kisasivut »

Sivun alkuunKimmo Vilska

4.5.2006

Tiomila: Katastrofi!

Niin vain kävi, että junnujen 35. sija jäi parhaaksi RR-tulokseksi Tiomilassa. Naisten sijoitus 74 oli eräänlainen välivuosisuoritus. Miehiltä haaveilimme 20 parhaan joukkoon sijoittumista, jos vain kaikki natsaisi kohdalleen. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan nopeat radat ja pimeä yö aiheuttivat alkuosuuksilla melkoisen virhesuman eikä viiden viimeisen osuuden kova kirikään antanut parempaa sijaa kuin 38. No ensi vuonna kuitenkin pääsemme starttaamaan taas eturivistä.

Nuorten viestillä aloitettiin. Nouri joukkueemme eteni ilman suuria virheitä, mutta vielä ei juoksuvoima ihan riitä kärkeen. Vaihtosijat olivat: Miika Suominen 87 – Maaret Turunen 52 – Ilona Lehtinen 66 – Lauri Lehtinen 35.

Nuoret suunistivat hienosti neljänneksi parhaaksi suomalaisjoukkueeksi

Naisten viesti eteni vähän nuorten viestin tunnelmissa. Ilman isoja virheitä, mutta liian hitaasti edettiin. Viime vuotisen 29. sijan parantaminen tiedettiin jo etukäteen kovaksi tavoitteeksi. Vaihtosijat olivat: Lila Harjamäki 127 – Astra Francke 98 – Saara Nikkari 82 – Niina Männikkö 75 – Susanna Tervo 74.

Miesten viestin öinen alku eteni vaihtosijoin Matti 103 – Jukka 64 – Aapo 60 – Jarski 70 – Vili 90. Ero kärkeen kasvoi kolmanteen osuuteen mennessä kahteentoista minuuttiin ja viidennen jälkeen se oli jo 47 minuuttia. Oli siis jo selvää, ettei noilla virhemäärillä kovin ylhäällä keikuta. Pitkä yö oli siten meille pitkä eikä viideskään osuus kääntynyt noususuuntaiseksi. Viime hetken vaihdoskin varmaan vaikutti, sillä Samin mahakipu aiheutti hänen ja Jarskin osuuden vaihtumisen.

Tässä vaiheessa löytyi vielä hymyä. Matti oli selviytynyt aloituksesta kohtuullisesti.

Joukkueemme alkuosuuksilla oli kaksi junnua. Aapo selvitti ensikertansa ykkösessä odotetusti. Eroa keulaan tuli vain 4 minuuttia lisää. Vahinko, että hän tuli aika tyhjään paikkaan ja Jarskilla olivat vetoavut långalla vähissä. Vilin suunnistus ei vastannut hänen tämän kevään muita suorituksia. Olisiko debyytti jännittänyt niin paljon, että aluksi rastivälien toteutussuunnitelmat unohtuivat.

Loppu tultiinkin lujaa. Se oli ihan odotettua, koska viidelle viimeiselle osuudelle oli voimaa satsattu kunnolla. Vaihtosijat kulkivat seuraavasti kuudennesta osuudesta alkaen: Sami 66 – Make 61 – Rane 61 – Tuoppi 56 – Matthu 38!

Tiesimme jo etukäteen, että materiaalimme ei riitä kunnolla Tiomilaan. Sen sijaan Jukolan pitäisi olla jo toinen juttu. Pieni spekulaatio loppuun nostattakoon tunnelmaa kesän tärkeimpään viestiin: 5 viimeisellä osuudella olimme 11. nopein joukkue ja kahdella viimeisellä jäimme kärjelle vain vajaat kolme minuuttia. Näin tällä kertaa. Lisää vaan vauhtia ensi kaudeksi.

Kisasivut »

Sivun alkuunHeikki, manager

24.4.2006

Matthias ja Tuoppi EM-kisoihin!

Matthias Merz ja Tuomas Tervo on valittu maidensa joukkueisiin suunnistuksen EM-kilpailuihin. Viron Otepäässä 7.-13.5. kilpailtavat EM-kisat kuuluvat myös Maailman Cupiin. Tuoppi valittiin Suomen joukkueeseen kahdeksantena miehenä, kun selvisi ettei aluksi valitusta joukkueesta löytynyt juoksijoita tarpeeksi joka matkalle. Matthiakselle aikuisten arvokisat ovat kolmannet Sveitsin paidassa, mutta Tuoppi pukee sinivakoisen edustusasun ensimmäistä kertaa ylleen EM-tasolla. Mätthu aikoo urakoida kisoissa kaikki neljä matkaa. Tuoppi puolestaan sai juostavakseen ainakin keski- ja pitkänmatkan. Viestiin pääseminen riippuu henkilökohtaisien matkojen suorituksista.

Toukokuun 7.-13. nähdään onko Tuopilla aihetta riemuun Em-kisoissa

Kisasivut »

Sivun alkuunKimmo Vilska

29.3.2006

Matti Vanhanen SM-pitkänmatkan suojelijaksi

Pääministeri Matti Vanhanen toimii syyskuun 2. ja 3. päivä suunnistettavien SM-pitkänmatkankilpailujen suojelijana. Rykmentin järjestämät kilpailut suunnistetaan Hyvinkään Kytäjällä. Osittain samassa maastossa juostiin vuonna 1981 Jukolan Viesti, joka sai sään takia legendaarisen lisänimen ”Kura-Jukola”.

Nurmijärveläisen Pääministeri Vanhasen toimiminen kilpailujen suojelijana on luonnollista, onhan Rykmentti Nurmijärven ehkä menestynein urheiluseura. Pääministeri Vanhasen edelliset suunnistuskokemukset ovat parin vuoden takaa, jolloin hän lapsiensa kanssa osallistui kuntosuunnistuksiin.

–Suunnistus on erittäin rankka laji, jossa urheiluun yhdistyy hienosti luonnossa liikkuminen. Tosin ei taida huippusuunnistajilla olla metsässä aikaa juurikaan luonnon havainnointiin, Vanhanen tuumii.

Pääministeri Vanhanen sai kilpailunjohtaja Piriseltä piristystä kevääseen

Sivun alkuunKimmo Vilska

27.3.2006

Matthias aloitti kauden loistavasti!

Kansainvälisen suunnistuskauden 2006 todellinen aloitus oli viikonloppuna Tanskassa, jossa Spring Cupiin oli kokoontunut lähes koko maailman suunnistuksen kerma. Arktisissa olosuhteissa juostuissa kilpailuissa Rykmentin menestys oli hyvä. Lauantaina ensimmäisen kisansa Rykmentin paidassa juossut Matthias Merz onnistui hienosti ja voitti todella kova tasoisen miesten pääsarjan. Muista rykmenttiläisistä Tuomas Tervo oli 53., Sami Vähänen 84. ja Jarno Parkkinen 132. Sunnuntain viestissä Rykmentti suunnisti yhdeksänneksi joukkueella Vähänen, Tervo, Parkkinen ja Merz.

Matthun kauden avaus oli täydellinen

Henkilökohtaisen tulokset »

Viestin tulokset »

Sivun alkuunKimmo Vilska

15.3.2006

Rykmentille kolme mitalia SM-hisuista

Hiihtosuunnistuksen normaalimatkan SM-kilpailut järjestettiin Ylivieskassa Huhmarkallion hiihtostadionin maastoissa. Henkilökohtaisissa kilpailuissa ainoan mitalin Rykmentille otti odotetusti H45 sarjassa hopealle suunnistanut Ari Enroth. Kun vielä sunnuntain viestikisassa kolmikko Erkki Oinaskallio- Ari Enroth –Mika Kulmala hiihti pronssille H40 sarjassa, voidaan sanoa , että hiihtosuunnistustalvi on ollut seuran uudelle puheenjohtajalle menestyksekäs. Toisen viestimitalin ottivat D35 sarjassa joukkue Jaana Koskinen – Jaana Simonen – Riitta Karppinen sijoittumalla hopealle. Muita hyviä sijoituksia keräsivät Veijo Salmi H50/7, Antero Varjonen H60/9, Saara Nikkari D18/9, ja viestijoukkue Veijo Salmi - Antero Varjonen – Pertti Lähdekorpi H50/5 .

Seuran puheenjohtaja Ari Enroth nappasi mitalin normaalimatkalta ja viestistä

Sivun alkuunEeva Maisi

8.3.2006

Hiihtosuunnistuksen aluemestaruudet jaettu

Kouvolan Rastin järjestämissä Uudenmaan alueen normaalimatkan hiihtosuunnistusmestaruuskilpailuissa Valkealassa Rajamäen Rykmentti saalisti mitaleita roppakaupalla. Ratamestari oli laatinut maastoon sekä suunnistustaitoa että hiihtokuntoa vaativat radat . Urilla lunta riitti, vaikka maasto melko vähälumiselta vaikuttikin. Pakkanenkaan ei tällä erää päässyt kiusaamaan, vaan kisat käytiin mukavassa talvisäässä.

Henkilökohtaisia mestaruuksia rykmenttiläisille tuli kahdeksan: Ari Enroth H45, Veijo Salmi H50, Lauri Lehtinen H16, Miika Suominen H14 , Miika Koskinen H12, Saara Nikkari D18, Ilona Lehtinen D14 ja Maaret Turunen D12 .

Muita mitalisteja olivat : Marko Saarinen H35/3, Arvo Paulin H45/2 , Erkki Oinaskallio H45/3, Timo Paulanto H55/3, Antero Varjonen H60/2, Ville Alho H16/2, Otso Seppälä H14/2, Samuli Säijälä H14/3, Jaana Koskinen D35/3, Riitta Karppinen D40/2, Laura Koskinen D14/2 , Sanna Säijälä D12/2 ja Riina Karppinen D12/3.

Samuli Säijälä vauhdissa

Sunnuntaisessa viestikisassa Rykmentti saavutti mestaruuksia neljällä joukkueella:H120 Erkki Oinaskallio, Arvo Paulin, Ari Enroth, H50 Ville Alho, Lauri Lehtinen, Samuli Säijälä, H11-14 Aapo Aaltio, Otso Seppälä , Miika Suominen ja D11-14 Ilona Lehtinen, Laura Koskinen, Maaret Turunen.

Pikamatkan aluemestaruuskisa käytiin Porvoossa vähälumisilla urilla. Vaikka sää muuten oli suotuisa, niin lumenpuute haittasi melko pieneksi jäänyttä osanottajajoukkoa. Mutta mestaruuksia Rykmentille tuli siitä huolimatta mukavasti. H45 Ari Enroth, H50 Pertti Lähdekorpi, H60 Antero Varjonen , H16 Eetu Summanen, H14 Otso Seppälä, D35 Jaana Koskinen, D40 Riitta Karppinen, D12 Marika Suominen.

Antero Varjonen voitti pikamatkan aluemestaruuden

Latusuunnistuksen aluemestaruuksista kisattiin puolestaan Suomusjärven Sisun järjestämissä kisoissa Varsinais-Suomessa. Sielläkin H45 sarjan mestaruuden nappasi Ari Enroth, jolla siis on tämän vuoden kaikki jaossa olleet aluemestaruudet. Sarja antaa odottaa hyvää tulosta myös lopputalven SM-mittelöistä. Muita Rykmentin latusuunnistusmestareita ovat H50 Jukka Malinen, H16 Eetu Summanen, H14 Miika Suominen, H12 Miika Koskinen, D35 Jaana Koskinen, D14 Laura Koskinen ja D12 Marika Suominen.

Sivun alkuunEeva Maisi

31.1.2006

Rykmentille uusi puheenjohtaja

Vuoden 2006 alusta Rajamäen Rykmentin uutena puheenjohtajana aloitti Ari Enroth. Paikka jäi vapaaksi, kun entisen puheenjohtajan Vesa Tervon työtehtävät veivät hänet pois paikkakunnalta. Arille puheenjohtajuus on entuudestaan tuttua hommaa, sillä hän on toiminut seuran johdossa jo kerran aiemminkin. Lisäksi hän on kantanut pitkään vastuuta seuran hallinnossa hoitamalla monia eri johtokuntatehtäviä.

Uutena varapuheenjohtajana aloittaa nuorisovastaava Petri Aaltio ja valmennusvaliokuntaa johtaa uutena Kari Vuorio. Muilta osin johtokunta jatkaa entisessä kokoonpanossa. Kilpailuvaliokunta kaipaisi vielä omaa vetäjää, vaikka työtehtäviä jakamalla yritetäänkin saada kevennettyä valiokunnan laajaa tehtäväkenttää. Lisää vastuunkantajia kaivattaisiin seuran moniin hallintotehtäviin.

Manageriksi palaa jälleen vuoden tauon jälkeen kokenut konkari Heikki Kyyrönen. Tervetuloa Heikki takaisin remmiin!

Yhteystiedot - kohdasta löytyy johtokunnan kokoonpano ja yhteystiedot.

Sivun alkuunEeva Maisi

23.12.2005

Rykmentin suunnistuskausi päätökseen

Rajamäen Rykmentin jo perinteeksi muodostunut syysseminaari pidettiin marraskuussa Märkiössä. Ohjelmassa oli jo tulevan suunnistuskauden 2006 valmistelua sekä kuluneen kauden aikana menestyneiden urheilijoiden palkitseminen.

Seuraa neljän vuoden ajan johtanut Vesa Tervo joutuu työtehtävien muutoksien takia luopumaan puheenjohtajuudesta tällä haavaa ja isona haasteena seurassa onkin löytää hänen työlleen jatkaja. Seuratyössä niin yleinen vaikeus löytää vastuullisiin tehtäviin tekijöitä on myös Rykmentissä tuttu asia. Tavoitteellisen ja pitkäjänteisen työn onnistuminen vaatisi yhä useamman seuran jäsenen panosta sekä taloudellisten resurssien hankinnassa että varsinaisessa suunnistukseen liittyvässä toiminnassa.

Vuoden 2005 parhaana urheilijana Rykmentti palkitsi yösuunnistuksen Suomen mestaruuden vieneen ja PM -kisoissakin Suomea edustaneen Tuomas Tervon. Parhaana naisurheilijana palkittiin hiihtosuunnistuksen MM-joukkueeseen paikan lunastanut Mervi Pesu. Nuorten 18-20-vuotiaiden parhaina palkittiin nuorten MM-kisoissa Sveitsissä Suomea edustanut Susanna Tervo ja sekä hiihto- että kesäsuunnistuksessa kärjen tuntumassa suunnistanut Aapo Summanen. 16-sarjan parhaina palkittiin SM-hopeamitalisti normaalimatkalta Vili Niemi ja viesteissä luotettavasti juossut Ilona Lehtinen. Nuorimpien sarjojen Oravatyttö ja Oravapoika palkinnot pokkasivat Sanna Minkkinen ja Aapo Aaltio.

Tuomas Tervo putsasi taas palkintopöydän

Vuoden yllättäjän tittelin lunasti Saara Nikkari hienoilla suorituksillaan viesteissä. Hän oli mukana mm. varmistamassa D20 joukkueen SM-viestikultaa . Eniten SM-ja AM-pisteitä keräsi seurassa Susanna Tervo. Niinpä hänen henkilökohtainen valmentajansa Astra Francke palkittiin Vuoden valmentajan tittelillä. Seuratyössä on Ahkeran uurastajan tittelin edestä kunnostautunut valmentaja Kari Vuorio, jonka käsialaa oli mm. onnistunut yösuunnistusten sarja syksyllä. Lisäksi palkittiin joukko nuoria ahkeria suunnistajia Tsempparit Hennariikka Rahkola ja Janne Lähdekorpi, Puurtajat Laura Koskinen ja Samuli Säijälä sekä Kehittyjät Annabella Tolonen ja Miika Suominen.

Lisäksi seura jakoi menestyneille urheilijoilleen valmennusstipendejä ja ahkerat iltarastien kuntosuunnistajatkin muistettiin palkita.

Sivun alkuunEeva Maisi

15.11.2005

Rykmentille vuoden 2010 Jukola!

Jukolan Viesti palaa 29 vuoden tauon jälkeen Kytäjälle. Tämä varmistui lauantaina kun Jukolan viestin johtoryhmä valitsi vuoden 2010 kisajärjestäjän. Tiukan hakijakilpailun voittivat Rajamäen Rykmentti ja Hyvinkään Rasti, jotka aikovat viedä viestin jälleen Kytäjälle, paikkaan jossa käytiin vuonna 1981 legendaarinen "kura-jukola". Kilpailun johtajana vuoden 2010 Jukolassa toimii Risto Pirinen Rykmentistä ja pääratamestarina Ari Kattainen HyRasta.

Hakijoita vuoden 2010 Jukolan viesteille oli yhteensä viisi. Valinnan HyRan ja Rykmentin puolelle käänsi mm. hyvä ja vaativa suunnistusmaasto, jossa päästään vaativaan suunnistukseen heti, ilman pitkiä viitoitettuja siirtymiä. Rykmentti on siis järjestänyt Jukolan Kytäjällä 1981 ja HyRa Riihimäellä 1970. Sekä Nurmijärven kunta että Hyvinkään kaupunki ovat olleet myönteisellä tavalla tukemassa seurojen kisahakemusta. Hyvinkään kaupunki viettää 2010 perustamisensa 50-vuotisjuhlavuotta, jonka tapahtumiin Jukolan Viesti hyvin sopii.

Sivun alkuunKimmo Vilska

12.11.2005

Matthias Merz Rykmenttiin!

Sveitsin maajoukkuesuunnistaja Matthias Merz edustaa tulevalla kaudella Rajamäen Rykmenttiä. 21-vuotias Matthias oli MM-pronssia voittaneessa Sveitsin viestijoukkueessa tämän vuoden MM-kisoissa Japanissa. Viime vuoden MM-kilpailuissa Ruotsissa Matthias sijoittui sensaatiomaisesti kahdeksanneksi sekä sprintti- että keskimatkalla, ollessaan vielä nuortensarjalainen. Lisäksi hän on kautta-aikojen menestynein miessuunnistaja nuorten MM-kisoissa. Kolmen vuoden aikana Matthias keräsi nuorten kisoista seitsemän mitalia, joista kaksi oli henkilökohtaista kultamitalia.

Matthias muutti kuukausi sitten Oulunkylään tyttöystävänsä Suskin kanssa ja hän asuu seuraavan vuoden pääasiassa Suomessa. Matthiaksen mukaan painavimmat syyt seuranvaihtoon ovat Suskin kautta tutuksi tulleet rykmenttiläiset, yhteisharjoittelu mahdollisuudet, sekä Rykmentin tarjoama kohtuullinen sopimus.

Ensi kaudella Matthiaksen henkilökohtaiset päätavoitteet ovat Tanskassa suunnistettavissa MM-kisoissa, sekä EM-kisoissa, jotka juostaan Virossa. Myös suurviestit ovat Merzille tärkeitä, sillä niiden kautta hän uskoo saavansa kovia kilpailuja.

-On vaikea tässä vaiheessa sanoa, mihin sijoituksiin voimme Tiomilassa ja Jukolassa yltää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että meillä on hyvä joukkue kärkisijoja ajatellen. Vaikkemme ihan voitosta taistelisikaan, on kahdellakymmenellä parhaalla joukkueella viimeisillä osuuksilla nykyään niin kovia suunnistajia, että niillä sijoilla suunnistaminen kehittää varmasti, Merz miettii tulevia suurviestejä.

Sveitsin maajoukkueasu on tullut Matthiakselle tutuksi

Matthiaksen kotisivut »

STT:n uutinen Matthiaksen seuranvaihdosta Ylen nettisivuilla »

Sivun alkuunKimmo Vilska

10.10.2005

Rykmentti yhdeksäs 25Mannassa

Rajamäen Rykmentti suunnisti jälleen hienosti kymmenen joukkoon 25Mannassa Ruotsissa. Tänä vuonna loppusijoitus oli yhdeksäs 9.35 viestin voittanutta Kalevan Rastia perässä. Rykmentin kakkosjoukkue oli 77. 25-osuuksiseen viestiin rykmenttiläisille mahtui monia loistavia juoksuja, paljon kohtuullisia suorituksia sekä muutama epäonnistuminen.

Ykkösjoukkueen viesti alkoi varmasti lähellä kärkeä kun sekä Marko Väisänen että Jarno Parkkinen suunnistivat kaksi ensimmäistä osuutta pienin virhein. Kahden osuuden jälkeen sijoitus oli 18. vajaat kaksi minuuttia kärjestä. Kolmannella osuudella, joka oli ensimmäinen neljän suunnistajan yhtä aikaa juostava osuus, Emma Lähdekorpi ja Heidi Salonen onnistuivat hyvin, mutta Astra Francke kadotti piilolinssinsä ja Susanna Tervo suunnistustaitonsa. Tästäkin huolimatta sijoitus nousi 14:nneksi, mutta ero kasvoi vajaaseen neljään ja puoleen minuuttiin.

Neljännellä, viestin lyhyimmällä osuudella nuoret Ilona ja Lauri Lehtinen ja Saara Nikkari suunnistivat loistavasti, mutta kokeneelle Pertti Niemisellä ei ollut paras päivä ja näin sijoitus tippui 24:nneksi ja eroa kärkeen oli jo seitsemän minuuttia. Viidennellä miesten pidemmällä osuudella Sami Vähänen takoi ruotsalaismetsässä osuuden kolmanneksi nopeinta vauhtia. Kun vielä Raino Pesu, Jukka Erkkilä ja Kimmo Vilskakin onnistuivat, nousi sijoitus peräti yhdeksänneksi ja kärki oli enää reilun kolmen minuutin päässä.

Kuudennella osuudella 16-vuotias Vili Niemi alisti ikämiehiä kunnolla, juosten osuuden seitsemänneksi nopeimman ajan. Myös Arto Niemi ja Ari Enroth selvisivät metsästä pois kuullisen nopeasti, mutta Kari Vuorio ei saanut jalkaa nousemaan riittävän nopeasti ja näin Rykmentti tippui 12:nneksi kuusi minuuttia kärjestä.

Viimeisellä neljän suunnistajan osuudella Pyry Niemelle, Aapo Summaselle ja Matti Liukkoselle riitti perussuunnistelu, mutta viimeisenä lähtenyt Ari Laapas joutui laittamaan kaikki peliin. Arin juoksun ansiosta sijoitus nousi jälleen yhdeksänneksi. 23. osuudella seuran puheenjohtaja Vesa Tervo piti sijoituksen samana. Toiseksi viimeisellä osuudella Kaisa Salminen pääsi mukaan kovaan letkaan. Ikävä kyllä vauhti oli Kaisalle hieman liian kovaa ja sijoitus tippui 12:nneksi ja edessä mennyt letka pääsi harmittavasti 1,5 minuutin päähän. Peliä ei kuitenkaan ollut vielä menetetty..

Viimeisellä osuudella Tuomas Tervo uusi viime vuotuisen tekonsa ja ajoi edellä menneen letkan kiinni. Tällä kertaa kiinni ajetuksi tuli mm. sprintin hallitseva maailmanmestari Emil Wingstedt. Viime vuodesta poiketen Tuomas oli niin kovassa lyönnissä, että kiinni oton jälkeen hän sai jatkaa tahtipuikon heiluttelua. Meno oli sen verran kovaa että Tuopin kannassa pysyi ainoastaan OK Linnen Jan Troeng ja Haldenin Wingstedt, joka olikin kisan jälkeen todennut Tuopin vauhdin olleen aika reipasta. Neljänneksi viimeiselle Wingstedt ja Troeng pääsivät kuittaamaan Tuopin paremman reitinvalinnan avulla, mutta Tuoppi repi itsensä väkisin kärkeen ennen viimeistä rastia. Viimeisen rastin jälkeen ero oli takana tuleviin noin kymmenen metriä, mutta pitkällä loppuviitoituksella Wingstedt löysi uuden vaihteen ja rutisti Tuopin ohi. Sen sijaan todella kovana kirimiehenä tunnettu Troeng löysi vielä kaksi vaihetta ja korjasi lopulta selvän kirivoiton koko porukasta. Loppukiri tappiosta huolimatta Tuopin suoritus oli täyttä rautaa, ja nousu kymmenen joukkoon nosti hymyn kaikkien rykmenttiläisten huulille.

Lähes koko joukkue poseeraa palkintojenjaon jälkeen

Kakkosjoukkueessakin löytyi monia onnistujia. Varsinkin neljännellä osuudella juosseet Aapo Aaltio, Maaret Turunen ja Ville Alho juoksivat hienosti. Kakkosjoukkue oli koko viestin viidenneksi paras kakkosjoukkue ja paras suomalainen kakkosjoukkue. 25mannan jälkeen on selvä että Rykmentti lähtee ennakkosuosikkina ensi viikonloppuna jahtaamaan ties monetta Halikko-viestin yhteiskilpailuvoittoa.

Rykmenttiläisten osuusajat doc-tiedostona »

Kisasivuilla tulokset »

Sivun alkuunKimmo Vilska

3.10.2005

Rykmentin nuorille mitaleita Turusta

Joukko seuramme nuorimpia suunnistajia teki mukavan ja menestyksekkään matkan Turun seudulle viikonloppuna. Lauantaina he osallistuivat TuS:n Nuorisoviestiin viidellä joukkueella ja sunnuntaina Mynämäellä perinteiseen nuorison syyskauden päätapahtumaan Oravatonniin. Molemmissa tapahtumissa menestystä tuli mukavasti.

Nuorisoviestin nuorimpien sarjassa tuli hieno voitto joukkueella Maaret Turunen, Miika Koskinen, Marika Suominen ja Aapo Aaltio. Toiseksi kiri Tampereen Pyrinnön joukkue ja pronssin vei Kokkolan Suunnistajat. Rykmentin kakkonen oli 25 ja kolmonen sijalla 56.

Nuorsoviestin voittajat Aapo Aaltio, Marika Suominen, Miika Koskinen ja Maaret Turunen

Isompien 7-osuuksisessa viestissä Rykmentillä oli mukana yksi joukkue. Lauri Lehtinen aloitti viestin tuoden joukkueen vaihtoon sijalla 4 kärjen tuntumassa. Sanna Minkkinen jatkoi mainiosti omalla osuudellaan. ollen vaihdossa viides. Seuraaviksi matkaan lähtivät Ilona Lehtinen, Miika Suominen, Eetu Summanen ja Ville Alho. Sijoitus pysyi samoissa ja ankkuri Vili Niemi pääsi lähtemään metsään. Vili tekikin mainion juoksun tavoilleen uskollisena ja nosti Rykmentin lopputuloksissa 4. sijalle. Voiton korjasi tuttu kolmikko MS Parma, TP ja KangSK.

Oravatonnista tuotiin mitaleita, jos ei nyt tonneittain niin mukavasti kuitenkin. H12 sarjan voittoon kiri Aapo Aaltio ja D11 sarjan vei Maaret Turunen. Samassa sarjassa Marika Suominen oli hienosti neljäs. H10 rastireitillä pronssin otti Miika Koskinen tiukassa sekuntikamppailussa ja saman teki D12 sarjassa Ilona Lehtinen.

Sivun alkuunEeva Maisi

2.10.2005

Tuomas yön valtias!

Rykmentin Tuomas Tervo voitti ensimmäisen miesten sarjan suomenmestaruuden SM-yökisoissa Mäntyharjulla. Toista vuotta pääsarjassa juokseva Tuoppi jätti 13,1 kilometrin radalla toiseksi tullut Vehkalehden Veikojen Jarkko Liuhaa 10 sekuntia. Kolmanneksi suunnisti Deltan Petri Noponen ja neljänneksi hienosti Rykmentin kokonaispanosta täydentänyt Marko Väisänen.

"Muutamia pieniä virheitä tuli, mutta niitä nyt tulee yöllä aina. Pääasiassa menin yksin tai letkan kärjessä, laskeskelin jälkeen päin että viidellä välillä hyödyin muista, toki perässä tulevienkin valot auttavat jonkin verran. Juoksu kulki kyllä hyvin" Tuoppi spekuloi mestaruussuoritustaan.

Tuopin kulta ei ollut ainoa Rykmentin saavuttama mestaruus yössä, eikä edes ainoa Tervon perheen kultamitali, sillä pikkusisko-Suski voitti D20-sarjan. Akun kiinnityksen kanssa ennen kilpailua taistellut Suski pystyi metsässä lähes virheettömään menoon mikä takasi ensimmäisen henkilökohtaisen suomenmestaruuden.

Myös muut rykmenttiläiset onnistuivat mäntyharjun vaativassa maastossa loistavasti. H55-sarjassa Timo Paulanto oli kolmas, H18-sarjassa Aapo Summanen neljäs, H40-sarjassa Ari Enroth neljäs, H35-sarjassa Jukka Erkkilä kuudes, H16-sarjassa Vili Niemi kahdeksas kuten myös isoveli-Pyry H20-sarjassa ja D18-sarjassa Saara Nikkari kymmenes.

Tulokset

Sivun alkuunKimmo Vilska

19.9.2005

Tytöille SM-kultaa!

Rykmentin D20-sarjan tyttötrio Emma Lähdekorpi, Saara Nikkari ja Susanna Tervo voitti viestin Suomenmestaruuden Tammisaaressa. Koko viestin ajan kärkisijoilla keikkunut Rykmentti ratkaisi kullan kotiin Suskin hienolla loppukirillä vasta aivan viimeisillä väleillä. Hopealle suunnistanut Suunta-Sepot jäi lopulta vain neljä sekuntia.

Suski, Saara ja Emma voittivat Sm-viestin

Myös miehet juoksivat hyvin sijoittuen kovatasoisessa viestissä kuudenneksi joukkueella Jarno Parkkinen, Sami Vähänen, Tuomas Tervo ja Marko Väisänen. Varsinkin Sami ja Tuoppi olivat todella hyvässä vireessä ollen osuutensa toiseksi nopein ja nopein.

Lauantaina juostussa pikamatkan SM-kisassa Rykmentin mitalitiliä kasvatti Emma Lähdekorpi, joka suunnisti toiseksi D20-sarjassa. Susanna Tervo säesti hyvin ollen neljäs. Kaksi viikonloppua sitten käydyissä normaalimatkan SM-kisoissa Vili Niemen oli vuoro tuoda mitali Rykmentille. Vili oli hienosti toinen H16-sarjassa. Myös Tuomas Tervon kahdeksas sija miesten pääsarjassa normaalimatkalla on hatun noston arvoinen suoritus.

Netti-Ärräpäässä enemmän juttua kisoista »

Sivun alkuunKimmo Vilska

22.8.2005

Rykmentti hienosti kahdeksas Nuorten Jukolassa

Rykmentin ykkösjoukkue Vili Niemi, Lauri Lehtinen, Maaret Turunen, Eetu Summanen, Ilona Lehtinen, Saara Nikkari ja Aapo Summanen suunnisti upeasti kahdeksannelle sijalle Nuorten Jukolassa Raumalla.

Netti-Ärräpäässä juttu viestin kulusta »

Sivun alkuunKimmo Vilska

18.8.2005

AM-viikonlopusta perusmenestys

Suunnistavan Uudenmaan Aluemestaruuskisat käytiin viikonloppuna MM-kisa tunnelmissa, ainakin sään puolesta. Sekä lauantain normaalimatkan kilpailijoita Pukkilassa, että sunnuntain viestikisan juoksijoita Pornaisissa huuhteli oikein kunnon sade koko kilpailun ajan. Kosteasta säästä huolimatta kisajärjestäjät selvisivät urakastaan kunnialla.

Mäntsälän Urheilijat isännöi normaalimatkan kisaa, jossa miesten pääsarjan voiton vei pitkin kesää hyviä suorituksia tehnyt Rajamäen Rykmentin Sami Vähänen ,ennen Deltan Petri Noposta ja Lynxin Tuomas Niemeä. Rykmentin Kimmo Vilska oli 6. , mutta kilpailun alkupuolella johtopaikkaa pitänyt Tuomas Tervo RR joutui taipumaan radan keskivaiheiden vaikeuksien takia 8. sijalle.

Sami Vähäsen reisi heilui parhaiten AM-normaalimatkalla

Naisten pääsarjan voitto meni Helsingin Suunnistajien Mari Sanelle ja himmeämmät mitalit Lynxin Karoliina Sundbergille ja Anne-Mari Mannilalle Paras rykmenttiläinen oli Astra Francke 6.

Muita RR-mitalisteja olivat H40/2 Ari Enroth, H50/2 Jukka Malinen, H16/2 Vili Niemi, H15/3 Matias Peltoniemi, H14/1 Lauri Lehtinen, H13/1 Otso Seppälä, D45/3 Päivi Niemi, D20/2 Matleena Ojapalo, D18/3 Saara Nikkari, D13/1 Sanna Minkkinen ja D12/2 Maaret Turunen.

Keravan Urheilijoiden järjestämässä am-viestikilpailussa Rykmentti osallistui miesten pääsarjaan joukkueella Oliver Breiling- Aleksi Räsänen- Aapo Lindberg. Tuloksena 4. sija Lynxin ja HS:n 1. ja 2. joukkueiden jälkeen.

H35 sarjassa hopeaa Rykmentille toi joukkue Mika Kulmala- Ari Enroth- Mika Kantola. Ikämiesten H50 sarjan voiton korjasi Rykmentin miehet joukkueella Jukka Malinen- Vesa Tervo- Timo Valkonen. H55 sarjan kolmannen sijan toi joukkue Paulanto Timo- Korpinen Seppo - Nieminen Pertti. H18 pojat suunnistivat hopealle joukkueella Aapo Summanen- Teemu Kettula- Jari-Matti Hiltunen. Nuorimpien poikien sarjassa voitto joukkueelle Otso Seppälä- Eetu Summanen- Lauri Lehtinen kolmas sija joukkueelle Miika Suominen- Aapo Aaltio - Ville Alho. Naisten puolella mitalin toi D35 sarjassa hopeaa suunnistanut joukkue Jaana Simonen- Jaana Koskinen- Mervi Anttila.

Normaalimatkan tulokset

Viestin tulokset

Sivun alkuunEeva Maisi

15.6.2005

Susanna Tervo nuorten MM-kisoihin

Susanna Tervo valittiin odotetusti Suomen joukkueeseen nuorten MM-kisoihin Sveitsiin. Ylitorniossa juostuissa katsastuksissa Suski saalisti sijat kuusi ja kahdeksan, mikä hyvien aikaisempien näyttöjen kanssa riitti kisalippuun. Itse katsastusten suorituksiin Suski ei ollut tyytyväinen, koska virheitä oli tullut aika reilusti.

11.-16.7. Sveitsin Tenerossa juostaviin kisoihin Suski lähtee luottavaisena. Kohtuullisesti sujuneet PM-kisat varmistivat, että puhtaalla suorituksella on mahdollisuudet nousta tuloslistalla korkealle. Tavoitteena on sijoittuminen sekä normaali- että keskimatkalla kymmenen joukkoon. Kevätleirillä kisamaastotyyppiin tutustumassa käynyt Suski luonnehtii tulevia kisamaastoja rankoiksi, jos vielä kisojen aikana on kuuma, tulee fyysinen kunto nousemaan todella merkittävään asemaaan.

Venlojen viestin jälkeen Suskin katse suuntautuu Sveitsiin

Katsastusten tulokset

Sivun alkuunKimmo Vilska

14.6.2005

AOV toi Rykmentin junnuille viestimitaleita Lohjalta

Ratamestareitten vakiomuistutus rastikoodien tarkistamisesta oli syytä muistaa Uudenmaan Alueen Oravapolkuviestissä Lohjalla. Viestin tiimellyksessä turhan moni nuori suunnistaja unohti lukea rastinmääritteitä tarkasti ja seurauksena oli runsaasti hylättyjä suorituksia.

Rajamäen Rykmentin nuorisovalmentajat sen sijaan saavat olla tyytyväisiä oppiensa perillemenoon. Yhtään hylkäystä ei tullut Rykmentin joukkueille ja mitaleitakin saatiin kolmelle joukkueelle. Hiidenkiertäjien isännöimissä kisoissa Gunnarlassa Rykmentillä oli mukana kaikkiaan 8 joukkuetta.

Nuorimpien A-sarjassa saatiin hopeaa joukkueella Maaret Turunen, Tomi Minkkinen ja Miikka Koskinen. Aloitusosuudella Maaret oli tarkkana letkassa eikä jättänyt väliin monille kohtaloksi koitunutta tukireitin kolmosrastia. Tomi paineli kakkososuudella hurjaa vauhtia ja oli osuutensa toiseksi nopein. Kun vielä ankkuriosuudella juossut Miika oli tarkkana ja vauhtikin oli hyvää, oli joukkue lopputuloksissa hopeapallilla. Menestyksen nuorimpien sarjassa täydensi joukkue Sirkku Minkkinen, Riina Karppinen ja Lauri Roininen sijoittuen kolmanneksi.

12-14-vuotiaiden B-sarjassa voiton otti tasaisella suorituksella joukkue Eetu Summanen, Ilona Lehtinen ja Lauri Lehtinen. Ensimmäisellä osuudella Eetu teki hyvän alkutyön tuomalla joukkueen kolmantena vaihtoon. Ilona oli sortua virheeseen viimeisellä rastilla, mutta huomasi viime hetkellä puuttuvan leiman. Aikaa siihen kului minuutin verran, mutta joukkue säästyi hylkäykseltä. Ankkurina juossut Lauri pääsi mieluiseen tehtävään haastamaan takaa-ajoasemista TVV:n ankkuria Juha Mänkärlää. Hän ajoi parinkymmenen sekunnin eron kiinni jo ykköselle mennessä . Siitä pojat taivalsivat samaa rataa yhdessä toiseksi viimeiselle rastille saakka. Kun TVV:n ankkuri koukkasi väärän rastin kautta, pääsi Lauri kuittaamaan. Lopputuloksissa TVV jäi Rykmentille vain 4 sekuntia.

Kuvassa A-sarja ed. vas. Lauri Roininen, Tomi Minkkinen tak.vas. Miika Koskinen, Riina Karppinen, Maaret Turunen ja Sirkku Minkkinen

Kuvassa B-sarja vas. Lauri Lehtinen, Ilona Lehtinen ja Eetu Summanen

Tulokset

Sivun alkuunEeva Maisi

6.6.2005

Rykmentille mitaleita SM-sprintistä

Rajamäen Rykmentin suunnistajat saalistivat peräti neljä mitalia sprinttisuunnistuksen SM-kisoista. Lappeenrannassa juostujen kisojen suurin Rykmenttiläistähti oli jälleen kerran Tuomas Tervo, joka suunnisti hopealle miesten pääsarjassa. Tuomas jäi kilpailun voittaneesta Turun Metsänkävijöiden Mårten Boströmistä ainoastaan kaksi sekuntia. 22-vuotias Tuomas teki kilpailussa yhden reitinvalinta virheen, mutta oli luonnollisesti tyytyväinen suoritukseen ja mitaliin.

Rykmentin menestyssarja oli, kuten SM-pitkilläkin, tyttöjen 20-sarja, jossa Susanna Tervo ja Emma Lähdekorpi suunnistivat hopealle ja pronssille. Tyttöjen kilpailu oli erittäin tiukka sillä Susanna jäi kultaa suunnistaneesta Suunta-Seppojen Ulrika Uotilasta vain kaksi sekuntia ja Emma seurakaveristaan vain sekunnin. Kummankin rykmenttiläisen kilpailuun mahtui yksi harmittava virhe, joka vei mahdollisuudet nousta korkeimmalle korokkeelle. Rykmentin hyvää panosta vanhimpien tyttöjunioreiden sarjassa täydensi Matleena Ojapalo, joka oli viides, 29 sekuntia voittajalle hävinneenä.

Rykmentin kolmannen hopean ja neljännen mitalin toi Vili Niemi poikien 16-vuotiaiden sarjassa. Ensimmäisen, muttei varmasti viimeisen SM-mitalinsa voittanut Vili jäi kisan voittaneelle Pellon Poikien Olli-Markus Taivaiselle 24 sekuntia. Vili oli suoritukseensa tyytyväinen, sillä virheitä kisan aikana ei juuri tullut. Tasaisessa H18-sarjassa Aapo Summanen suunnisti seitsemänneksi.

Kisasivut

Sivun alkuunKimmo Vilska

30.5.2005

Nuorten suunnistusmestaruudet ratkottiin Keravalla

Keravan Urheilijat toimi kisaisäntinä, kun Suunnistavan Uudenmaan nuoret ratkoivat mestaruuksia Kalevan asuntoalueen lähistössä. Maastossa polveili runsaasti polkuja, joten tarkkana saivat suunnistajat metsässä olla. Varsinkin kun mukana oli monia vasta tänä keväänä suunnistuskoulussa aloittaneita nuoria. Heistä erityisesti H10 RR sarjassa Lauri Roinisen 8. sija oli hieno saavutus, kun kyseessä oli nuoren suunnistajan ensimmäinen kilpailu.

Rajamäen Rykmentin ainoan mestaruuden toi D12 sarjassa Ilona Lehtinen. Menestystä täydensi vielä Laura Koskinen 3. sijallaan ja D12 tukireitti sarjassa Marika Suominen 2. ja Sirkku Minkkinen 3. sijalla. Viestikisaan on siis valittavissa menestysjoukkue. Poikien sarjoissa ainoan mitalin saalisti H14 sarjassa Eetu Summanen 3. sijallaan.

D12 palkitut 1.Ilona Lehtinen RR 2. Essi Hietaoja HS 3. Laura Koskinen RR

Lisää kuvia kilpailusta

Sivun alkuunEeva Maisi

30.5.2005

Hiihtosuunnistajat palkittiin Märkiössä

Menneen talven lumia muisteltiin Märkiössä, kun tämän vuoden aikana menestyneet hiihtosuunnistajat vastaanottivat palkintojaan. Kirkkaimpana tähtenä tilaisuudessa loisti seuran MM-edustaja Mervi Pesu. Kotikisoissa Levillä maaliskuussa Mervi saavutti hienosti 7. tilan. Lisäksi hän oli mitaleilla sekä SM-normaalimatkalla että SM-pikamatkalla. SM-mitaleita saavuttivat myös D20 sarjassa Emma Lähdekorpi 3. ja H18 sarjassa Aapo Summanen 3. sija. Valmennusapurahoja saivat vastaanottaa kaikki SM-tasolla joko henkilökohtaisesti tai viestijoukkueissa plakettisijoille hiihtäneet suunnistajat.

edessä vas. Saara Nikkari, Johanna Kojonen ja Emma Lähdekorpi. Mervi Pesu, Eetu Summanen, Jaana Saira, Jaana Koskinen, Riitta Karppinen takana Aapo Summanen

Sivun alkuunEeva Maisi

19.5.2005

Susanna Tervo ja Matleena Ojapalo mitaleille SM-pitkillä

Rykmentin D20-sarjan Susanna Tervo ja Matleena Ojapalo suunnistivat hopealle ja pronssille SM-pitkillä Orivedellä. Koko 11km matkan samaa hajontaa taivaltanut kaksikko erosi kisan aikana toisistaan vain yhdessä reitinvalinnassa. Seurakaverusten suunnistus sujui vuorovedolla hyvin eikä matkan tekoa rasittanut kuin yksi vajaan kahden minuutin virhe. Taistelu hopeasta ratkesi toiseksi viimeisellä rastilla Susannan pystyessä kovempaan kiriin kuin Matleenan, maalissa tyttöjen välistä eroa oli 13 sekuntia. Sarjan voittajasta OK Botnian Heini Wennmanista kaksikko jäi reilun neljän minuutin päähän.

Rykmentin hyvää panosta D20-sarjassa täydensi Emma Lähdekorpi sijoittuen kymmenenneksi, tosin yli 26 minuuttia voittajalle hävinneenä. Muita rykmenttiläisiä plaketisteja olivat kuudenneksi sijoittunut Jukka Erkkilä H35-sarjassa, seitsemänneksi juossut Aapo Summanen H18-sarjassa ja Vili Niemi, joka suunnisti yhdeksänneksi H16-sarjassa.

Sivun alkuunKimmo Vilska

3.5.2005

Myös Tuomas Tervo PM-kisoihin

PM-katsastuksissa kolmannen ja kolmannentoista sijan saavuttanut Tuomas Tervo pääsee sittenkin PM-kisoihin Norjaan. Joukkueeseen nimetty Simo Martomaa ei kisoihin lähde ja näin 21-vuotiaalle Tuopille tulee ensimmäinen tilaisuus alistaa koko maailman suunnitusparhaimmistoa aikuisten arvokisoissa.

Valmennettava ja valmentaja matkaavat PM-kisoihin

Sivun alkuunKimmo Vilska

2.5.2005

Marko Väisänen ja Susanna Tervo PM-kisoihin

Rajamäen Rykmentin Marko Väisänen ja Susanna Tervo valittiin edustamaan Suomea suunnistuksen PM-kisoihin, jotka juostaan 25.-29.5 Norjassa. Marko selvitti tiensä miesten kivikovaan joukkueeseen voittamalla Porissa Finnspringin yhteydessä juostun normaalimatkan katsastuksen. Vaikka kaksi viikkoa aikasemmin juostut toiset katsastukset eivät menneetkään ihan nappiin, pääsee jo useita vuosia Suomen kärkeä kolkutellut Väisänen vihdoin sovittamaan Suomi-paitaa päälleen.

Make oli katsastuksen ykkönen

Susanna puolestaan saalisti normaalimatkalta kolmannen sijan ja kaksi viikkoa aikaisemmin juostusta keskimatkan katsastuksesta viidennen sijan. Tasaiset näytöt takasivat paikan Suomen tyttöjen joukkueeseen. Rykmenttiläisten hyvää panosta kisajoukkueessa täydensi Tuomas Tervo, joka valittiin ensimmäiselle varasijalle miesten joukkueeseen. Tuomas juoksi normaalimatkan katsastuksessa kolmanneksi, mikä ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt kisapaikkaan. Kaikki kolme Rykmentin huippusuunnistajaa olivat tyytyväisiä lauantain suorituksiinsa.

Sunnuntaina juostussa Finnspringin viestissä, joka oli samalla viestiliigan ensimmäinen osakilpailu, miesten ykkösjoukkue suunnisti toiseksi. Viestin voitti Delta, jolle Rykmentti jäi 6.25. Rykmentin joukkueessa juoksivat Jarno Parkkinen, Sami Vähänen, Marko Väisänen ja Tuomas Tervo. Virheitä joukkueelle tuli useita minuutteja, mutta hyvä juoksuvauhti ja muidenkin joukkueiden suuret virheet takasivat paikan palkintopallilla. Miesten kakkosjoukkue oli 30. ja naisten joukkue 19.

Miehet tuulettavat viestin kakkossijaa

Tulokset

Sivun alkuunKimmo Vilska

26.4.2005

Naiset onnistuivat Tiomilassa

Rajamäen Rykmentin naissuunnistajat esittivät tällä kertaa seuran parasta osaamista Tiomilassa Ruotsissa. Nopeassa ja helpossa maastossa juostussa viestissä, painotus sanalla juostussa, naisten ykkösjoukkue oli 29. ja kakkosjoukkue 42. Kukaan naisista ei sortunut kovin suuriin virheisiin ja ero kärkeen tuli lähinnä fyysisellä puolella. Parhaimmasta osuussijoituksesta vastasi ykkösjoukkueen kakkososuuden Mervi Pesu, joka oli osuuden 13:nneksi nopein, samalla osuudella kakkosjoukkueen Matleena Ojapalo oli 15:nneksi nopein. Hienon suorituksen teki myös vasta 17-vuotias Saara Nikkari kakkosjoukkueen kolmannella osuudella. Lauantaina ennen naisten viestiä juostiin nuorten viesti, jossa Rykmentti sijoittui nuorella joukkueella 86:nneksi.

Lauantai-iltana starttasi miesten viesti, johon Rykmentin kaksi joukkuetta lähti kovin tavoittein. Ykkösjoukkue joutui antamaan kuitenkin liikaa siimaa kärkeen kolmella ensimmäisellä osuudella, eron ollessa kolmannessa vaihdossa 10.30 ja sijoituksen 50. Eroa ei saatu pienennettyä viidellä seuraavalla osuudella vaan ero oli kahdeksannen osuuden jälkeen 27.30 ja sijoitus 33. Yhdeksännellä osuudella Tuomas Tervo teki huikean juoksun ottaen kärkeä kiinni pari minuuttia. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi kun selvisi, että Tuoppi oli leimannut väärällä neljänneksi viimeisellä rastilla. Näin joukkueen kohtalona oli hylkäys. Ankkuri Marko Väisänen ei tietenkään metsässä tätä tiennyt vaan taisteli maaliin 25:ntenä.

Joukkueen onnistujia olivat neljännen osuuden kuudenneksi nopeimman osuusajan juossut Raino Pesu, ensimmäistä kertaa ykkösjoukkueessa juossut kuutososuuden Aleksi Räsänen, kahdeksannen osuuden viidenneksi nopein Sami Vähänen ja Väisänen.

Kakkosjoukkue romahti kakkos- ja kolmososuudella kauas kärjestä. Kun vielä 17,1 km långanattenin juosseelta Matti Liukkoselta hajosi lamppu kolmosrastilla, oli selvää että kakkosjoukkue sai haudata haaveet edellisvuoden sijoituksen parantamisesta. Loppuosuudet joukkue tuli silti hyvin, varsinkin Juha Tolonen ja Pyry Niemi juoksivat hienosti. Lopulta kakkosjoukkueen loppusijoitukseksi kirjattiin 111.

Naiset iloitsivat onnistuneista suorituksista

Tulokset

Sivun alkuunKimmo Vilska

23.3.2005

Mervi Pesu hopealle SM-pikamatkalla

Tämän talven viimeiset suuret hiihtosuunnistuskilpailut suksittiin Vaajakoskella 19.-20. maaliskuuta, Pandan maankuulun lakutehtaan välittömässä läheisyydessä. Ratamestari Juha Nivukoski oli räätälöinyt kelvolliseen urastoon fyysisestikin haastavat radat. RR:n menestyksestä vastasi jälleen kerran Mervi Pesu, joka pokkasi komeasti hopeaa kärkinaisten osalta tiukassa kisassa. Erja Jokisen voittamassa kisassa kärkinelikko mahtui 22 sekunnin sisään. H18-sarjassa Aapo Summanen oli kuudes, reilun minuutin mitalista jääneenä. Saara Nikkari saalisti myös plaketin sijoittumalla D18-sarjassa 6:nneksi ja Emma Lähdekorpi oli D20-sarjan 10. Veteraanipuolella H40-sarjassa pitkän linjan luottojyrä Ari Enroth nappasi 5. sijan, samoin Riitta Karppinen D40-sarjassa.

Allekirjoittaneelle kolmen vuoden tauko hiihtosuunnistuksessa merkitsi kuitenkin sitä, että suurimmat ongelmat olivat tekniikkapuolella. Päädyin sijalle 41. reilut 7 minuuttia voittajalle (Matti Keskinarkaus) hävinneenä.

Sunnuntaina hiihdetyssä Lumitoukolassa RR:llä oli yksi joukkue. Joukkue oli alun perin seuraava: Aapo Summanen, Aleksi Räsänen, Aapo Lindberg, Markus Turunen, Oliver Breiling, Antti Räsänen ja Tuomas Tervo. Lindbergin vatsataudin johdosta jouduimme turvautumaan ”varamieheen” ja kolmannella osuudella nähtiin edellisen päivän hopeamitalisti Mervi Pesu. Viesti sujui vaihtelevasti totaalisista epäonnistumisista ihan tason mukaisiin suorituksiin. Neljännellä osuudella Turunen nappasi väärän leiman ja joukkueemme hylättiin. Onneksi saimme kuitenkin hiihtää viestin loppuun asti – räkä poskella hiihdettiinkin. Kärkikolmikon muodostivat seuraavat joukkueet: 1. S-2000 2. OK Botnia 3. Hyvinkään Rasti. Voittajalle olisimme hävinneet vajaan tunnin. Tulis se kesä jo.

Mervi Pesu kruunasi hienon kautensa SM-hopeaan

Sivun alkuunTuomas Tervo

20.2.2005

Mervi Pesu hiihtosuunnistuksen MM-kisoihin

Rajamäen Rykmentin Mervi Pesu valittiin hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuihin. MM-kisat käydään Levillä 5.-12.3. Mervi lunasti paikkansa kisajoukkueeseen lauantain SM-normaalimatkan ja perjantain sprinttikatsastusten kolmansilla sijoillaan. Suomalaisten matkajako ilmoitetaan vasta ensi viikon maanataina, mutta Mervin omana toiveena on päästä hiihtämään kisoissa keskimatka.

Liiton valmennusryhmien ulkopuolelta kisoihin selviytynyt Mervi ei lähtenyt kauteen MM-kisalippu silmissään. "MM-kisat eivät ole olleet tavoitteenani, sillä harjoitteluni on ollut lähinnä ulkoilua 1,5 vuotiaan Vilma-tyttären ehdoilla.", Mervi kertoo. Harjoittelun vähyydestä huolimatta Mervi näytti jo alkutalvesta, että vauhtia laduilla löytyy. Kuitenkin ensimmäiset katsastukset menivät sairastumisen takia penkin alle. "Tulin kipeäksi juuri ennen katsastuksia, mutta starttasin kuitenkin ensimmäiseen katsastukseen. Toiseen kisaan en enää lähtenyt.", Mervi sanoo. Onneksi tauti taittui ja Mervi pääsi antamaan tarvittavat näytöt viimeisissä kahdissa katsastuksissa.

Sivun alkuunKimmo Vilska

20.2.2005

Kuusi mitalia Sm-hiihtosuunnistuksista

Rajamäen Rykmentti keräsi viikonlopun SM-hiihtosuunnistuksista yhden hopean ja viisi pronssia. Imatralla käydyissä kisoissa seuran kovimmasta saavutuksesta vastasi Mervi Pesu, joka voitti naisten pääsarjassa pronssia vain 45 sekuntia kisan voittanutta Erja Jokista hitaampana. Hopeasta Mervi jäi 35 sekuntia. Hieno hiihto toi paikan myös Levillä maaliskuun alussa kisattaviin hiihtosuunnistuksen MM-kisoihin. Pronssista huolimatta Mervi ei ollut suoritukseensa tyytyväinen vaan valitteli muutamaa virhettä, sekä hieman heikkoa menoa, sillä takana oli muutaman päivän sairastelujakso.

Henkilökohtaisen kilpailun jälkeen iloisin rykmenttiläinen oli varmasti H18-sarjassa pronssia voittanut Aapo Summanen. Aapo kertoi mitalin myötä tavoitteen täyttyneen ja kisan sujuneen hyvin. D20-sarjassa Emma Lähdekorpi voitti myös pronssia, vaikka tekikin muutamia virheitä. Henkilökohtaisen kilpailun ainoan plaketin seuralle toi Saara Nikkari kahdeksannella sijallaan D18-sarjassa.

Sunnuntaina hiihdetyissä viesteissä Rykmentin H35-sarjan joukkue Samuli Kyyrönen, Mika Kulmala ja Petri Harjamäki voitti hopeaa. Lisäksi pronssille suunnistivat D17-20 sarjan joukkue Saara Nikkari, Johanna Kojonen ja Emma Lähdekorpi sekä D35-sarjan joukkue Jaana Koskinen, Riitta Karppinen ja Jaana Saira. Plaketeille ylsivät H55-sarjan joukkue kuudennella tilallaan ja H18-sarjan joukkue kahdeksannelle tilallaan.

H18-sarjassa pronssia voittanut Aapo Summanen oli kisan jälkeen iloista poikaa

Sivun alkuunKimmo Vilska

16.2.2005

Rykmentti uuden Managerin johdolla kauteen 2005

Rajamäen Rykmentti lähtee kauteen 2005 uuden managerin johdolla. Useita vuosia managerin virkaa menestyksekkäästi hoitanut Heikki Kyyrönen keskittyy Sippu-Jukolan järjestelytehtäviin ja Heikin saappaisiin astuu 25-vuotias Pasi Enqvist. Muita muutoksa ei tausta puolelle ole tullut vaan miesten ryhmän valmentajana jatkaa Kari Vuorio ja naisten Mikko Niskanen

Miesten ryhmä koki syksyn siirtomarkkinoilla menetyksen kun Evgeny Fadeev päätti lähteä hakemaan uusia haasteita Tampereen Pyrinnöstä. Fadeeven lähtö ei kuitenkaan saa miesten ryhmää tiputtamaan tulevan kauden tavoitteita, vaan tavoitteena ovat kärkisjat jokaisessa viestissä, jossa Rykmentti viivalle joukkueen asettaa. Tulihan viime vuonna Smålandskavlenin seitsemäs sija ja Keski-Suomen viestin voitto ilman Fadeevia. Tulopuolella Rykmentti sai 21-vuotiaan Matti Liukkosen Rasti-Saimaasta. Liukkosen parhaimpina saavutuksina voidaan pitää kahta juniorisarjojen SM-mitalia sekä SM-normaalimatkan A-finaalipaikkaa viime syksynä H21-sarjassa.

Naisten ryhmässä muutoksena oli Heli Nummelinin siirtyminen Angelniemen Ankkureihin sekä Anna Fadeevan siirtyminen Evgenyn perässä Pyrintöön.

Uuden managerin haastattelu »

Uusi manageri Pasi Enqvist ja viime kaudella seuran ykkössuunnistajaksi noussut Tuomas Tervo talven testijuoksussa

Sivun alkuunKimmo Vilska

15.2.2005

Hiihtosuunnistuksen Am-kisoista menestystä

Lappeenrannassa ratkottiin viikonloppuna kolmen alueen hiihtosuunnistusmestaruudet. Rajamäen Rykmentin hiihtosuunnistajista erityisesti nuorten panos oli vahva. Jaossa olleista Uudenmaan alueen mestaruuksista Rykmentin nuoret kahmivat suuren osan.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunEeva Maisi

16.11.2004

Suunnistuskauden 2004 päättäjäiset

Rajamäen Rykmentti päätti kuluneen suunnistuskauden viettämällä koko seuran yhteistä leiripäivää Märkiön leirikeskuksessa. Päivä aloitettiin sähäkällä sprinttikisalla, jonka ratamestarit Ismo ja Markus Turunen olivat majan lähimaastoon laatineet. Iltapäivällä eri tiimit ja valiokunnat pitivät tulevan vuoden toiminnan suunnittelupalaverejaan ja päivän päätteeksi palkittiin suunnistuskaudella menestyneet urheilijat.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunEeva Maisi

16.11.2004

RR paras seura Maroc-viestissä

Rykmentti korjasi taas yhden Paras seura-tittelin voittamalla suunnistuskauden päätteeksi Maroc-viestin Kirkkonummella. Parhaan seuran tittelistä Rykmentti kisasi tiukimmin Espoon Suunnan kanssa, mutta voitti lopulta pistein 214–193. Delta oli kolmas 102 pisteellä. Palkinnoiksi jaettuja mandariineja matkasikin Rykmentin suunnistajien mukana koteihin laatikkokaupalla.

Miesten H17-sarjassa Aapo Lindberg aloitti mainiosti ja tuli toisena vaihtoon. Kimmo Vilska ja Jarno Parkkinen jatkoivat viestiä ja tuloksena kolmas tila. RR2 oli kuudes ja kolmosjoukkue yhdeksäs. Naisten D17-sarjassa Matleena Ojapalo ja Astra Francke kiidättivät hienosti viestiä osuuksiensa kärjessä, mutta Meri Vihavainen joutui taipumaan EsSun MM-mitalistin Marika Mikkolan kyydissä ja ankkuroi viestin maalin toisella sijalla. RR2 oli maalissa sijalla 6.

H14-16 sarjassa koko kesän menestynyt luottokolmikko Jari-Matti Hiltunen, Teemu Kettula ja Vili Niemi oli hopealla. Nuorimpien poikien H10-12 sarjassa Miika Suominen, Aapo Aaltio ja Otso Seppälä oli neljäs. Tyttöjen D10-12 kilpailu oli jännittävä. Maaret Turunen aloitti hyvin ja tuli vaihtoon kärkiletkassa kolmantena. Hennariikka Rahkola vaihtoi neljäntenä, mutta Northern Windin tyttö oli jo 6 min edellä. Ilona Lehtinen lähti ankkuriosuudelle JRV:n ja MS Parman perään. Maalissa järjestys oli kuitenkin muuttunut. Northern Windillä oli ollut vaikeuksia matkalla ja se putosi neljänneksi ja MS Parma kolmanneksi, mutta Jämsän Retkiveikkojen Anna Närhin etumatkaa ei Ilona aivan onnistunut kuromaan umpeen. Joten hopeaa Rykmentin tytöille.

D130 sarjassa joukkue Elina Kukkasjärvi, Jaana Koskinen ja Päivi Niemi sijoittui kolmanneksi. Sen sijaan miesten H130 sarjassa paras joukkue oli kuudes. Rykmentti keräsi kilpailussa pisteitä yhtä sarjaa D14-16 lukuun ottamatta kaikissa sarjoissa. Seuran vahvuutena ovatkin hyvin menestyvät viestijoukkueet nuorimmista sarjoista aina ikäsarjoihin saakka.

Naisten toiseksi suunnistanut joukkue Meri Vihavainen, Matleena Ojapalo ja Astra Francke

Sivun alkuunEeva Maisi

16.11.2004

Heli Nummelin väitteli tohtoriksi

Heli Nummelin väitteli perjantaina 12. marraskuuta Turun yliopistossat tohtoriksi. Helin väitöskirja käsitteli aihetta ”The Structure of Yersinia adhesin A Collagen-Binding Domain” (Yersiinian adheesioproteiini A:n kollageenia sitovan osan rakenne).

Heli kiittää kaikkia muistaneita!

Kuvassa uunituore tohtori vastaväittäjänsä Prof. T. Alwyn Jonesin kanssa

Sivun alkuunKimmo Vilska

18.10.2004

Tuomas Tervo voitti Euromeetingin

Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo jatkoi kauden hyviä suorituksiaan Unkarissa juostussa Euromeetingissä. Kotiin tuomisina vuoden 2009 suunnistuksen MM-kisojen isäntämaasta oli normaalimatkan voitto. Tuomas oli kilpailussa ylivoimainen, sillä toiseksi tullut Norjan John Are Myhren jäi kaksi minuuttia. Sprintissä Tuomas oli myös paras suomalainen sijoittuen kymmenenneksi 50 sekuntia ruotsalaisvoittaja David Anderssonia hitaampana. Viestissä Tuoppi ankkuroi Suomen ykkösjoukkueen viidenneksi.

Tuopilla on riittänyt kauden aikana tuuletuksen aiheita. Kuvassa mies iloisena 25mannan maalissa

Euromeetingin tulokset »

Sivun alkuunKimmo Vilska

17.10.2004

Ylivoimainen voitto Halikon seurakisassa

Rajamäen Rykmentti oli ylivoimainen Halikko-viestin seurakilpailussa. Itse viestissä ykkösjoukkue suunnisti neljänneksi, kakkosjoukkue 20:nneksi ja kolmosjoukkue 37:nneksi. Seurakilpailussa toiseksi selvinnyt Delta jäi Rykmentille 32 pistettä. Kilpailussa seura sai pisteitä jokaisesta joukkueesta, joka sijoittui viidenkymmenen parhaan joukkoon. Palkinnoksi Rykmentti sai suunnistusleirin Halikon Ankkurikellariin

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

10.10.2004

Rajamäen Rykmentti seitsemäs 25mannassa

Rajamäen Rykmentin ykkösjoukkue suunnisti seitsemänneksi 25mannassa Ruotsissa. Vuoden 1998 Tiomilan ja 1999 25mannan maastossa juostussa kilpailussa Rykmentin taival sujui vaihtelevasti, loistavien suorituksen vastapainoksi tuli muutama paha epäonnistuminen. Kuitenkin koko joukkue oli valmennusjohtoa myöten tyytyväinen lopputulokseen. Rykmentin kakkosjoukkue oli hienosti 63. ja koko viestin kolmanneksi paras kakkosjoukkue.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

4.10.2004

Rykmentti vei Viestiliigan finaalin

Rajamäen Rykmentin miesten joukkue Evgeny Fadeev, Jarno Parkkinen, Sami Vähänen ja Tuomas Tervo voitti Turussa juostun viestiliigan finaalin. Finaalin voiton ansiosta Rykmentti nousi Viestiliigan yhteispisteissä kolmanneksi.

Evgeny Fadeev, Jarno Parkkinen, Sami Vähänen ja Tuomas Tervo voitokkaan viestin jälkeen.

Sivun alkuunKimmo Vilska

4.10.2004

Emma Lähdekorvelle pronssia pikamatkalta

Emma Lähdekorpi toi Rajamäen Rykmentille ainoan SM-mitalin pikamatkan SM-kilpailuista. Ykkösryhmän kilpailuissa Siuntiossa Lähdekorpi voitti pronssia sarjassa D20. Susanna Tervo täydensi Rykmentin menestystä samassa sarjassa ollen neljäs. Miesten puolella kovimmasta suorituksesta vastasi Sami Vähänen, joka juoksi miesten pääsarjassa hienosti seitsemänneksi jääden vain 14 sekuntia pronssista. D21-sarjassa Astra Francke oli lähellä plakettia sijoittuen 11:nneksi. Kakkosryhmän SM-kisoissa Rykmentin puheenjohtaja Vesa Tervo sijoittui kahdeksanneksi sarjassa H50.

Orimattilassa juostuissa Sm-viesteissä Rykmentti saalisti viisi plakettia. Miesten joukkue Marko Väisänen, Sami Vähänen, Evgeny Fadeev ja Tuomas Tervo juoksi kahdeksanneksi ja naisten joukkue Mervi Pesu, Astra Francke ja Kaisa Salminen suunnisti yhdeksänneksi. H20-sarjassa Rykmentin nuori joukkue Pyry Niemi, Aapo Summanen ja Joona Ojapalo oli hienosti yhdeksäs, kun vastaavassa tyttöjen sarjassa ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt RR kolmikko Matleena Ojapalo, Emma Lähdekorpi ja Susanna Tervo joutui tyytymään kuudenteen sijaan. Lähimmäksi mitalia pääsi H16-sarjan joukkue Vili Niemi, Teemu Kettula ja Jari-Matti Hiltunen suunnistamalla viidenneksi, vain 42 sekuntia hopeasta

Sivun alkuunKimmo Vilska

10.4.2004

Rajamäen Patikan 3.10.2004 voittoluettelo

Voitot lunastettavissa Keski-Uudenmaan Osuuspankin Rajamäen konttorissa ja voiton saa sieltä sattuman varaisesti. Voittolistat nähtävissä myös Rajamäen Uimahallissa, Rajamäen Urheilukulmassa ja Keski-Uudenmaan Osuuspankin Nurmijärven konttoreissa.

Voittajaluettelo »

Sivun alkuunKimmo Vilska

7.9.2004

Menestystä yökisoista

Rajamäen Rykmentin suunnistajat saavuttivat kolme mitalia ja kaksi plaketti sijaa Vöyrissä juostuissa yösuunnistuksen SM-kisoissa. Hopealle suunnistivat vasta ensimmäistä vuotta H18-sarjassa suunnistava Aapo Summanen ja D20-sarjassa kilpaileva Susanna Tervo. Samassa sarjassa pronssia voitti Emma Lähdekorpi ja Rykmentin loistavan panoksen täydensi Matleena Ojapalo neljännellä sijalla.

Koko kauden loistavaa jälkeä miesten sarjassa tehnyt Tuomas Tervo oli lähellä jo toista SM-mitalia tänä vuonna. Suunnistuksen superlupaus johti kilpailua vielä kaksi kilometriä ennen maalia, mutta muutama pieni virhe pudotti sijoituksen maalissa viidenneksi vain puolitoista minuuttia voittaja Timo Saarisesta. Saavutus on kuitenkin erittäin kova, sillä Tuomas juoksi lähes koko matkan yksin raskaassa ja huonopohjaisessa maastossa, jossa usea miesten sarjan menestyjä hyötyi selvästi kilpailun aikana syntyneistä letkoista.

Sivun alkuunKimmo Vilska

7.9.2004

Plaketteja Normaalimatkalta

Rajamäen Rykmentin suunnistajat jäivät mitaleitta tämän vuoden normaalimatkan suomenmestaruuskisoissa. Plaketteja sen sijaan rykmenttiläiset keräsivät viikonloppuna kuusi kappaletta ykkösryhmän kisoissa Kuhmossa ja yhden kakkosryhmän taistoissa Äänekoskella

Parhaasta saavutuksesta vastasi ensimmäistä vuotta yleisessä sarjassa suunnistava Tuomas Tervo, joka oli kymmenes kovatasoisessa kilpailussa, jonka voittoon suunnisti Deltan Jani Lakanen. Myös Sami Vähänen selvisi Kuhmon rankoista maastoista kunnialla ja oli 19.

D20 sarjassa Rykmentin vahva tyttö kolmikko Susanna Tervo, Matleena Ojapalo ja Emma Lähdekorpi saalisti tällä kertaa sijat neljä, kuusi ja kahdeksan. D16 sarjassa Saara Nikkari sijoittui seitsemänneksi. Poikien puolella ainoana kymmenen joukkoon selviytyi koko kesän hienoja juoksuja tehnyt Vili Niemi sarjassa H15, ollen kahdeksas.

Ikäihmisten kilpailuissa Äänekoskella Rykmentin oli tyytyminen tavallista heikompaan menestykseen. Ainoan plaketin toi seuran puheenjohtaja Vesa Tervo sarjassa H50.

Sivun alkuunKimmo Vilska

22.8.2004

Rajamäen Rykmentin nuoret 10. Nuorten Jukolassa

Rajamäen Rykmentillä oli koossa kolme joukkueellista nuoria suunnistajia viikonloppuna Lieksassa suunnistetussa Nuorten Jukolassa. Järjestävällä seuralla Lieksan Rastilla oli tarjota mainiot olosuhteet Timitran hiihtokeskuksessa tämän nuorten suunnistustapahtuman järjestämiseen. Radat olivat ehkä hiukan haasteellisempia kuin mitä viime vuosien Nuorten Jukolat ovat antaneet odottaa. Maastossa oli niin tarkkuutta vaativia rastipisteitä kuin latupohjia nuorimpien suunnistajien tueksi. Onneksi myös sade pysyi poissa koko kisan ajan eivätkä alueella edellisenä päivänä riehuneet ukkosmyrskytkään olleet osuneet juuri kisa-alueelle.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunEeva Maisi

22.8.2004

Rykmentin nuoret vauhdissa Alueoravapolkuviestissä

Rajamäen Rykmentin nuoret suunnistajat näyttivät mallia, kun ratkottiin Uudenmaan alueen oravapolkuviestin mestaruuksia Hyvinkäällä keskiviikkona 18.8. Rykmentti oli vahva sekä suunnistajien määrällä että laadulla mitattuna. Jaossa olleista mitaleista peräti kolmasosa löysi tiensä Rykmentin nuorten palkintokaappeihin.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunEeva Maisi

8.8.2004

Rykmentti ykkönen Keski-Suomen viestissä

Rajamäen Rykmentti voitti perjantai-iltana juostun Keski-Suomen viestin Kangasniemellä. Voittajajoukkueessa juoksivat Marko Väisänen, Marko Heiskanen, Tuomas Tervo, Kimmo Vilska ja Sami Vähänen. Viesti oli viestiliigan osakilpailu, ja näin Rykmentti palasi viestiliigassa voittokantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

17.7.2004

Susanna Tervo nuorten MM-kisoissa

Susanna Tervo oli Puolassa juostuissa Nuorten MM-kilpailuissa 25. sekä keski- että normaalimatkalla. Viestissä Suski ankkuroi Suomen kakkosjoukkueen hienosti sijalle viisi.

Jutut-sivulla Suskin kertomus MM-kisoista »

Sivun alkuunKimmo Vilska

25.6.2004

Miehet neljänsijätoista Jukolassa

Rajamäen Rykmentin miesten ykkösjoukkue suunnisti neljänneksitoista Jukolan viestissä. Joukkueen viestiä Jämin kankailla vei Sami Vähänen, Jukka Erkkilä, Tuomas Tervo, Vesa Forsblom, Ari Laapas, Marko Väisänen ja Evgeny Fadeev. Naisten ykkösjoukkue oli Venlojen viestissä 29.

Miesten ykkösjoukkue takapirunaan valmentaja Kari Vuorio ja etualalla manageri Heikki Kyyrönen

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

16.6.2004

Hiihtosuunnistajille valmennusapurahoja

Menneen talven aikana hiihtosuunnistuksessa menestyneitä Rykmentin suunnistajia palkittiin 14.6. pidetyssä seuran saunaillassa Vihtilammella. SM-tasolla menestystä saavuttaneet urheilijat saivat seuralta tukea valmentautumiseensa. D16 sarjassa palkittiin Saara Nikkari pikamatkan hopeamitalista, D20 Emma Lähdekorpi ja D21 Mervi Pesu normaali-ja pikamatkojen hyvistä suorituksistaan.

Lisäksi palkittiin menestyneitä viestijoukkueita H16 pronssimitalijoukkue Vili Niemi, Teemu Kettula ja Jari-Matti Hiltunen, H35 Erkki Oinaskallio, Ari Enroth ja Mika Kulmala sekä H18 Teemu Kettula, Pyry Niemi ja Aapo Summanen . Aapolle kertyi myös henkilökohtaista menestystä SM-pikamatkalta.

Puheenjohtaja Vesa Tervo totesi puheessaan, että Rykmentin hiihtosuunnistajat ovat saavuttaneet viimevuotista suurempaa menestystä ainakin valmennusapurahojen määrässä mitattuna huolimatta siitä, että seuran voimavarat eivät ole juurikaan riittäneet hisu-valmennuksen tukemiseen. Ilahduttavalla sitkeydellä joukko seuran jäseniä jaksaa hiihtosuunnistuksen parissa puurtaa.

Kuvassa vas. Saara Nikkari, Aapo Summanen, Emma Lähdekorpi, Teemu Kettula, Jari-Matti Hiltunen, Ari Enroth, Vili Niemi, Erkki Oinaskallio ja Pyry Niemi

Sivun alkuunEeva Maisi

10.6.2004

Rykmentti ja Hyvinkään Rasti hakevat Jukolan viestiä 2009

Rajamäen Rykmentti on päättänyt hakea Jukolan Viestin järjestelyoikeutta vuodelle 2009 yhdessä Hyvinkään Rastin kanssa. Keskiviikkona 9.6. seurojen edustajat pitivät yhteisen palaverin Kaukametsäläisten edustajien kanssa Kytäjällä , jossa myös allekirjoitettiin sopimus Kytäjän kartanon omistajan Yrjö Laakkosen kanssa maa-alueiden käytöstä.

Kilpailu on tarkoitus järjestää Kytäjällä samoissa maastoissa kuin vuoden 1981 Jukolan Viesti. Kisakeskus tulisi sijaitsemaan Jaanankallion kohdalla Kytäjän tien molemmin puolin. Kilpailun johtajaksi on lupautunut Rykmentin Risto Pirinen ja ratamestareina toimivat HyRan Ari Kattainen ja Ossi Autio.

Vuoden 2009 Jukolan Viestin järjestelyoikeuksia on hakenut viisi eri järjestäjäehdokasta. Kaukametsäläisten lopullinen päätös siitä, myönnetäänkö järjestelyoikeudet Rykmentille ja HyRalle tehtäneen marraskuun aikana.

Sivun alkuunEeva Maisi

7.6.2004

Susanna Tervo nuorten MM-kisoihin

Rajamäen Rykmentin Susanna Tervo valittiin Suomen joukkueeseen nuorten MM-kilpailuihin Puolaan. Tervo saalisti Ilomantsissa ja Juuassa juostuissa katsastuksissa sijat seitsemän ja viisi. Suomen joukkueeseen valittiin kuusi tyttöä ja kuusi poikaa. Rykmentin Emma Lähdekorpi valittiin ensimmäiselle varapaikalle. MM-kilpailut alkavat heinäkuun neljäs päivä.

Sivun alkuunKimmo Vilska

6.6.2004

Rykmentti toinen Lakeuden Viestissä

Rajamäen Rykmentin miesten joukkue sijoittui toiseksi Jalasjärvellä juostussa Lakeuden Viestissä, joka oli Viestiliigan toinen osakilpailu. Viestin voitti Turun Metsänkävijät 1.19 Rykmenttiä nopeampana. Rykmentin kakkosjoukkue oli 21. Naisten viestissä Rykmentin kakkonen oli kuudes ja ykkösjoukkue seitsemäs. Rykmenttiläisten hyvän päivän täydensi kolmanneksi sijoittunut nuorten joukkue.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Miesten joukkue Tuomas Tervo, Kimmo Vilska, Sami Vähänen, Marko Väisänen ja Evgeny Fadeev

Sivun alkuunKimmo Vilska

31.05.2004

Plaketteja SM-sprintistä

Rajamäen Rykmentin mitalitili ei kasvanut Kangasalla sunnuntaina juostussa SM-sprintissä. Parhaasta sijoituksesta vastasi Susanna Tervo, joka oli D20-sarjassa neljäs. Lisäksi plaketeille ylsivät Evgeny Fadeev (8.) miesten pääsarjassa, Aapo Summanen (7.) H18-sarjassa ja Sara Niemi (10.) D20 sarjassa.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

24.05.2004

SM-pitkiltä menestystä

Suunnistuskauden ensimmäiset SM-mitalit jaettiin pitkillämatkoilla Ruokolahdella. Rajamäen Rykmentti menestyi raskaissa ja vaativissa oloissa hyvin. Yhteislähdöillä käydyissä pää- ja nuortensarjoissa Rykmentti saavutti useita palkintosijoja. Tuomas Tervo avasi uransa pääsarjassa SM-tasolla loistavasti, voittaen pronssia. Pikkusisko Susannan hopea D20 sarjassa oli sen sijaan odotettu.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

03.05.2004

Rykmentti Tiomilassa

Tämän vuoden Tiomila juostiin Kolmårdenissa. Rykmentiltä mukana oli kaksi miesten ja naisten joukkuetta sekä yksi nuorten joukkue. Miesten ykkösjoukkue oli 29. ja kakkosjoukkuen 96. Naisten ykkönen keskeytti ja kakkonen oli 40. Nuorten joukkue oli 38.

Jutut-sivulla pidempi juttu »

Sivun alkuunKimmo Vilska

1.2.2007

Uudet sivut vihdoin auki

5.1.2007

Uusia nimiä johtokuntaan

17.11.2006

Seuran kehittämisseminaari 25.11. Sääksissä

24.10.2006

Christian Ott Rykmenttiin!

16.10.2006

Ei menestystä seruaviesteistä

16.10.2006

SM-kisojen kooste

3.10.2006

Makea voitto Nuorisoviestistä

22.8.2006

AOK Pirttimäessä

22.8.2006

Pyöräsuunnistuksesta SM-mitaleita

15.8.2006

Rykmentille tukku mitaleita AM-kisoista

19.6.2006

Viidestoista sija Jukolasta

7.6.2006

Sprintistä plaketteja

22.5.2006

Maanrakennus Katupojat seuran tukijaksi

8.5.2006

Hyvää menestystä FinnSpringissä

4.5.2006

Tiomila: Katastrofi!

24.4.2006

Matthias ja Tuomas EM-kisoihin!

29.3.2006

Matti Vanhanen SM-pitkänmatkan suojelijaksi

27.3.2006

Matthias aloitti kauden loistavasti!

15.3.2006

Rykmentille kolme mitalia SM-hisuista

8.3.2006

Hiihtosuunnistusten aluemestaruudet jaettu

31.1.2006

Rykmentille uusi puheenjohtaja

23.12.2005

Rykmentin suunnistuskausi päätökseen

15.11.2005

Rykmentille vuoden 2010 Jukola!

12.11.2005

Matthias Merz Rykmenttiin!

10.10.2005

Rykmentti yhdeksäs 25Mannassa

3.10.2005

Rykmentin nuorille mitaleita Turusta

2.10.2005

Tuomas yön valtias!

19.9.2005

Tytöt voittivat SM-kultaa!

22.8.2005

Rykmentti hienosti kahdeksas Nuorten Jukolassa

18.8.2005

AM-viikonlopusta perusmenestys

15.6.2005

Susanna Tervo Nuorten MM-kisoihin

14.6.2005

AOV toi Rykmentin junnuille viestimitaleita Lohjalta

6.6.2005

Rykmentille mitaleita SM-sprintistä

30.5.2005

Nuorten suunnistusmestaruudet ratkottiin Keravalla

30.5.2005

Hiihtosuunnistajat palkittiin Märkiössä

19.5.2005

Susanna Tervo ja Matleena Ojapalo mitaleille SM-pitkillä

3.5.2005

Myös Tuomas Tervo PM-kisoihin

2.5.2005

Marko Väisänen ja Susanna Tervo PM-kisoihin

26.4.2005

Naiset onnistuivat Tiomilassa

23.3.2005

Mervi Pesulle hopeaa SM-pikamatkalta

20.2.2005

Mervi Pesu hiihtosuunnistuksen MM-kisoihin

20.2.2005

Mitaleita SM-hiihtosuunnistuksista

16.2.2005

Rykmentti uuden managerin johdolla kauteen 2005

15.2.2005

Menestystä hiihtosuunnistuksen AM-kisoista

16.11.2004

Suunnistuskauden 2004 päättäjäiset

16.11.2004

RR paras seura Maroc-viestissä

16.11.2004

Heli Nummelin väitteli tohtoriksi

18.10.2004

Tuomas Tervo voitti Euromeetingin

17.10.2004

Voitto Halikon seurakisassa

10.10.2004

Rykmentti seitsemäs 25mannassa

4.10.2004

Rykmentti vei Viestiliigan finaalin

4.10.2004

Emma Lähdekorvelle pronssia pikamatkalta

4.10.2004

Rajamäen Patikan voittoluettelo

7.9.2004

Menestystä yökisoista

7.9.2004

Plaketteja normaalimatkalta

22.8.2004

Rajamäen Rykmentin nuoret 10. Nuorten Jukolassa

22.8.2004

Rykmentin nuoret vauhdissa Alueoravapolkuviestissä

8.8.2004

Rykmentti Keski-Suomen viestin ykkönen

17.7.2004

Susanna Tervo nuorten MM-kisoissa

25.6.2004

Rykmentti 14. Jukolassa

16.6.2004

Hiihtosuunnistajille valmennusapurahoja

10.6.2004

Rykmentti ja Hyvinkään Rasti hakevat Jukolan Viestiä 2009

7.6.2004

Susanna Tervo nuorten MM-kisoihin

6.6.2004

Rykmentti toinen Lakeuden viestissä

31.5.2004

SM-sprintistä plaketteja

24.5.2004

Menestystä SM-pitkiltä

3.5.2004

Rykmentti Tiomilassa

etusivu :: uutiset


Copyright © 2000-2005 Rajamäen Rykmentti