07.03.2011

Tres hombres, cuatro femeninos los lobos España

Sunnuntaiaamuna neljän aikoihin keräili itsensä hereille intoa uhkuva kuusikko valmiina hyppäämään Malagaan starttaavaan lentoon. Tätä reissua oli perinteiseen tapaan odotettu pitkään ja hymyissä suin. Vihdoin pääsisimme kuluttamaan tossua sulalle maalle reilun viikon ajaksi niin paljon kuin mieli halajaa ja jopa poikkeuksellisen hyisen kotimaan saisi jättää ajatuksissa hetkeksi taka-alalle. Valmennuspäällikkö oli saanut peloteltua porukkaa tarpeeksi, jotta mukana olisi tarpeeksi vaatetta pipon ja kerraston muodossa luvassa olevien koleiden kelien varalle. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä lähes ainoat havainnot pilvistä tehtiin sopivasti vasta Andalucia O-meetingin pitkän matkan kilpailupäivänä, reissun loppupuolella. Harjoituksissa ei tarvinnut edes harkita pitkähihaisen paidan päälle vetämistä ja säiden lämmetessä lounastakin piti siirtyä nauttimaan terassin puolelle. Sään puolesta olosuhteet olivat siis enemmän kuin kunnossa, toisin sanottuna ”sää oli kuin morsian”, valmennuspäällikön sanoja lainaten.



Suunnistuksen puolestakaan hommassa ei ollut valittamista, sillä meren rannalta löytyneen majapaikkamme kupeesta alkoi kattava kartoitettu alue pitäen sisällään myös pieniä miellyttäviä vaihteluja maastotyypissä. Kuvailtuna maasto oli tyypillisesti melko alavaa ja vauhdikasta aluskasvillisuuden tuodessa omat haasteensa reitinvalintojen toteutuksessa. Käyrät olivat vallitseva näky kartalla ja näin myös kompassi osoittautui hyväksi kaveriksi selkeästi luettavien kohteiden ollessa vähissä joillakin alueilla. Korkeuserojakin oli kuitenkin havaittavissa, kumpuilevat maastot aukesivat silmiemme eteen heti parvekkeelta ulos vilkaistaessa. Krepit ja muutamassa harjoituksessa liput löytyivät järjestäjien toimesta oikeista paikoista, vaikka välillä silmä ei niihin heti osunutkaan kasvillisuuden keskeltä. Suunnistustreenejä juostiin tyypillisesti yksi päivässä, muutamana päivänä urakoitiin kaksikin. Yksi todella tiukkaa settiä tarjonnut sprinttikin oli ohjelmaan eksynyt. Vejer de la Frontera nimisessä linnoitusmaisessa sokkelokaupungissa juostun harjoituksen saattelemana sprintin maailmasta löydettiin aivan uudenlainen taso.

Sprinttikartta eri radalla

Reissun kulkuneuvoa, Koreasta saatua uljasta ratsuamme ei sovi myöskään unohtaa. Kia Carnival keitettiin matkan aikana monessa liemessä ja uskomaton valmistajan lupaama keskikulutus (9l/100km(diesel) sai aikaan sekä hämmennystä, että uskomattomuuden tunnetta, kun idän ihme taipui aina onneksemme tiukoissakin tilanteissa. Valmistajan kulutuslukemiin pääseminen osoittautui kuitenkin mahdolliseksi vain pintakaasulla suoritetuissa maantiesiirtymissä. Kian kyydissä koettiin matkan varrella olemassa olemattomia teitä sekä kiljahduksia espanjalaisen liikenteen mukanaan tuomista hienouksista. Huipentuma kuitenkin oli, kun saimme todeta käytännössä miesten ja naisten eroavan käsityksen autoista:

Nainen: Eetu, minkälaisen auton sä ottaisit, jos saisit valita?

Eetu: Hmm, no joku neliveto ois kiva, vaikka Audi A6 ja manuaali

Nainen: Niin siis mä meinasin lähinnä et minkä värisen?

Aamulenkkeilyäkin sisältyi ohjelmaan vaihtelevalla osanotolla. Loppuviikosta neljän kilometrin aamusiipale hioutui 18 minuutin pintaan, kun junioriosasto päätti nukkua kilpailuaamuina pidempään ja päästi näin veteraanin valloilleen. Kevyt aamu-ulkoilu kuitenkin vaati veronsa, sillä samainen veteraani tavattiin usein päiväunilta jopa kaksi kertaa päivässä kylmägeelin hajuisesta huoneestaan. Muita harjoitusmuotoja suunnistuksen ja tavallisen kengän kulutuksen lisäksi viikon aikana olivat merenrannan tuntumassa dyynien keskellä suoritettu yhteiskuntopiiri sekä pitkänä karttalenkkinä juostu Rogaine-partiosuunnistus pareittain.

Vuoden 2010 rogainen karttaan, osittain sama alue

Harjoitustunteja viikon aikana kertyi niin sanotusti riittävästi, sillä loppuviikosta reittä poltteli kolmannen kerroksen kattohuoneistoomme noustessakin. Tältä osin junioriosasto kuitenkin jäi tavoitteestaan, sillä langan laiha raastopäällikkö M.Heiskanen onnistui kasaamaan harjoituspäiväkirjaan korkeamman tolpan viikon 8 kohdalle, vaikka olikin onnistunut keräämään ensimmäisen suunnistusharjoituksen nelosrastin kupeessa sijainneen naulankin jalkapohjaansa.



Kovan treeniviikon päätteeksi juostut kilpailut sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. Sunnuntainen pitkän matkan kilpailu meinasi viedä viimeisetkin viikolta jäljelle jääneet voiman rippeet mennessään. Erilaisten sekoilujen jälkeen miesosasto päätyi kilpailussa eri sarjoihin ja matkoille, joten virallista vertailua suorituksista ei voida tehdä. Poikajuniorit saivat nauttia maastosta kahdentoista kilometrin verran, mikä näkyikin loppuradasta suoritetuissa n. 5min virheissä. Osasyynä saattaa myös olla nopea alkurata, jossa saattoi työntää menemään niin sanotusti ihan simona.

Maanantainen keskimatkan kilpailu erosi pitkästä kuin Otso pikajuoksijasta: ensimmäinen puolikas miesten sarjan seitsemän kilometrin radasta juostiin rantadyyneillä pehmeällä hiekalla lopun ollessa tasaista lentokenttää. Luvattua 170 metrin nousua jäimme ihmettelemään, sillä koko kartalta tuskin löytyi penkkaa tarpeeksi siihen lukemaan. Jesse jäi kilpailussa ilman virallista tulosta, koska yksi rasti oli vasta matkalla paikalle. Totuuttahan me emme tiedä, mutta prikka kuulemma oli oikeassa kuopassa. Kuitenkin totuus Lundanesin järisyttävään ylivoimaan molemmissa kilpailuissa selvisi kertaheitolla miehen ylittäessä maaliviivan. Huomio kiinnittyi jalasta löytyviin 190-grammaisiin inoveihin, jotka olivat vähintään kokoa 47. Luulisi rantahietikon taittuvan mukavan vauhdikkaasti niillä räpylöillä. Koville oli kuitenkin kaverilla ottanut, sillä hän joutui keräilemään itseään nurmikolta pari minuuttia maaliin tulon jälkeen. Meillähän kisa ei ottanut läheskään niin koville, koska kukaan ei ottanut nurmikosta tukea maaliintulon jälkeen sykkeidenkin ollessa kovakuntoisimmilla vain hetken VK1-puolella.

Palkintojen jaossa saimme kilpailuiden jälkeen todeta karun totuuden, että harjoittelun määrä vaikutti olevan suoraan verrannollinen kisamenestykseen. Korkeimmalle korokkeelle voittoa nousi tuulettamaan veteranos35-sarjassa taivalta tehnyt Niisku! Junioreilla suorituksissa oli havaittavissa väsymystä virheiden sekä hyytymisen muodossa, mutta onnistumisiakin nähtiin. Anna voitti maanantaina juostun keskimatkan kilpailun ja nousi näin yhteiskilpailun kolmanneksi. Marikan ja Sirkun suorituksetkaan eivät paljoa kalpene, kun otetaan huomioon sarjajako, joka mahdollisti kolme vuotta vanhempien esiintymisen samassa sarjassa.

Tulokset

Sanotaanko näin, että leiri oli erittäin onnistunut ja yllätyksiä tuli pääasiassa vain positiivisessa mielessä. D-vitamiinivarastotkin on nyt ladattu täyteen lähes laskemattoman auringon alla.



-Eetu ja Jesse